Makia Clothing -vaateyhtiön ympärillä vellonut plagiaattikohu ei ota laantuakseen. Yritystä on syytetty jo kolmen eri kuvan plagioimisesta vaatteissaan luvattomasti.
Helsinkiläisen vaatemerkin Makia Clothingin ympärillä on vellonut alkuviikon aikana kopiointikohu. Alkunsa se sai jo loppukesästä, kun eräs pursiseura Merenkävijät ry:n jäsen havaitsi Makian malliston t-paidan etumusta koristavan kuvan näyttävän tutulta.
Kuva muistuttaa kovasti pursiseuran logoa: molemmissa on purjeita kuvaava iso M-kirjain, aallokkoa ja lentävä lokki. Riita tuli julkisuuteen viikonloppuna, kun asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

Merenkävijöiden logo on otettu käyttöön jo 1923, ja sen on suunnitellut arkkitehti Oiva Kallio. Saaristossa ja vesillä paljon liikkuville logo on tuttu, ellei suorastaan ikoninen, näky horisontissa.
Lehden mukaan vaateyritys aluksi kielsi kopioimissyytökset, ja kertoi versioineensa uudelleen seuran logoa. Jälkeenpäin mieli muuttui.
– Käsi pystyyn virheen merkiksi. Olemme tänään vetäneet omista kanavistamme myynnistä Station-tuoteperheen tuotteet ja lopettaneet niiden tuotannon. Olemme pahoillamme virheestämme ja Merenkävijät ry:lle aiheutuneesta mielipahasta, yritys kirjoitti maanantaina.



