Mercedeksen F1-haastajien leiristä kuuluu lupaavaa puhetta: "Moottori meni ohi viime vuoden Mercedeksestä"

Viimeisen F1-moottorinsa tällä erää rakentanut Honda uskoo saaneensa kokoon voimayksikön, joka on jopa Mercedeksen viimevuotista konetta tehokkaampi. Red Bull voi saada alkavalla kaudella siivet alleen.

Honda ilmoitti kesken viime kauden vetäytyvänsä F1-moottorivalmistajan roolista vuoden 2021 päätteeksi. Red Bull kävi tämän jälkeen pitkään kampanjointia moottorikehityksen jäädyttämisen puolesta ja sai lopulta tahtonsa läpi. Nyt voimayksiköt pysyvät samoina vuoteen 2025 asti.

Näin brittiläis-itävaltalainen tiimi voi ottaa Hondan moottorityön jatkamisen omille harteilleen seuraaviksi vuosiksi. Hondan moottorit olivat pitkään perässä suurimpien valmistajien tehoista ja varsinkin luetettavuudesta, mutta nyt välimatka näyttää kuroutuneen kiinni.

– Uskon, että menimme ohi viime vuoden Mercedeksestä. Se riippuu vertailtavista olosuhteista, Hondan tekninen johtaja Toyoharu Tanabe kertoo The Race -lehdelle.

– Meillä ei ole kuitenkaan mitään hajua, kuinka paljon Mercedeksen puolella on tapahtunut kehitystä kausien välissä. Sen me näemme, kun aika-ajot käynnistyvät ja ensimmäinen kisa on ajettu, Tanabe jatkaa.

Honda-pomo kertoo Mercedeksen ottaneen viime kaudella ison askeleen eteenpäin omassa moottorikehityksessään, joten sen ylittäminen on jo saavutus kilpailijalle.

Tänä vuonna F1-testejä ajettiin Bahrainissa kuitenkin vain kolmen päivän ajan, joten vielä on vaikea sanoa, missä kukin menee oman kehityksensä kanssa. Ainakin Hondalla moottori todettiin luotettavaksi kuumissa testiolosuhteissa.

– Itse asiassa ongelmien määrä oli pienempi kuin odotin, Tanabe sanoo.

– Toivottavasti olemme niissä asemissa, että voimme taistella mestaruudesta Mercedestä vastaan, mutta tiedän erittäin hyvin, kuinka vahva Mercedes on tekniseltä osaamiseltaan, auton rakentamisessa, moottoripuolella, kuskeissa, tiimityössä.

Lue myös:

    Uusimmat