USA 2007. Käsikirjoitus ja ohjaus: Joel ja Ethan Coen. Tuotanto: Joel ja Ethan Coen, Scott Rudin. Kuvaus: Roger Deakins. Leikkaus: Joel ja Ethan Coen. Pääosissa: Tommy Lee Jones, Javier Bardem, Josh Brolin, Woody Harrelson, Kelly MacDonald, Garret Dillahunt, Tess Harper, Barry Corbin, Stephen Root, Rodger Boyce, Beth Grant. Kesto: 124 min.
Minnesotan aavoille preerioille syntyneet ohjaajaveljekset Joel ja Ethan Coen sijoittavat elokuvansa usein silmänkantamattomaan americana-maisemaan, missä ohdakkeet suhisevat tuulessa eikä maa anna armoa. Yhteistä veljesten useimmille elokuville on myös rikos, eikä mikä tahansa rikos: Arizona Babysta (1987) ja Fargosta (1996) lähtien heidän henkilönsä ovat toteuttaneet mitä mielikuvituksellisimpia ja kauhistuttavimpia rötöksiä massamurhista kidnappauksiin ja kasinoryöstöihin. Yleensä nämä henkilöt ovat enemmän kuin omalaatuisia karikatyyrejä, tarinoiden sävyt sitä myöten makaabereja ja mustan huumorin höystämiä.
Piirteet pätevät myös Coenien uusimpaan helmeen Menetetty maa, joka on jo ehditty hukuttaa palkintoihin ja asettaa peräti kahdeksan Oscarin ehdokkaaksi. Ruokottoman raadollinen rikostarina nostaa hattua vanhalle lännelle ja sen vanhoille miehille. Eikä koskaan ole edes Coen-elokuvien pitkässä sarjassa nähty yhtä pelottavaa hahmoa kuin Javier Bardemin ruumiillistama tappajapsykopaatti Anton Chigurh.
Mynkään mennyt huumekauppa Meksikon rajamailla jättää jälkeensä ison kasan ruumiita ja rahaa. Ensin paikalle osuu antilooppeja metsästelevä hitsaaja Llewelyn Moss (American Gangsterissa vakuuttanut Josh Brolin), joka korjaa miljoonasalkun talteen, ja sitten rahoja halajava Chigurh, jolla on aseistuksenaan ei suinkaan kivääri vaan lehmien teurastuksessa käytettävä paineilmasäiliö. Sen letkulla on mukava napsauttaa lukot auki ja milloin kenenkin vastaantulijan aivot pihalle. Kolmanneksi jäljille pääsee isältään kunniakkaan sheriffinammattinsa perinyt veteraanijäärä Ed Tom Bell (Tommy Lee Jones), joka yhdessä nuoren apulaisensa kanssa lähtee miesten perään.
Alkaa pitkä ja piinaava takaa-ajo, jossa vastakkain ovat kovapintaisen Mossin selvä järki, monomaanisen Chigurhin omalakinen, sairas logiikka sekä viisaan Bellin pitkä kokemus roistoista. Mutta ”nykyrikokset ovat aivan omaa luokkaansa”, hän toteaa. ”Ankea aalto” on saanut touhun karkaamaan käsistä eikä vanhaa kunnioitusta enää ole. Aikana, jona nuoriso ei enää osata teititellä, naisten ja muitten sivullisten hengelläkään ei ole merkitystä – ei myöskään Mossin viattoman vaimon Carla Jeanin (Kelly MacDonald), joka pelkää ja odottaa syöpäsairaan äitinsä (Beth Grant) kanssa luotettua miestään saapuvaksi.
Coeneilla on aina ollut silmää omituisille yksityiskohdille, epätodennäköisille dialogeille ja äkkiväärille käänteille, jotka kuitenkin aina tuntuvat noudattavan omaa vääjäämätöntä tarkoitustaan. Väärät valinnat synnyttävät yhä uusia valintoja, pahat teot vyöryvät eteenpäin kasvavan lumipallon – tai heinäpallon – tavoin pitkin ihmispolojen raskasta tietä. Ja juuri nämä pikantit piirteet saavat elokuvan maistumaan elämältä kaikessa absurdiudessaan.
Tyynesti kolisevaa säiliötään ympäriinsä kanniskeleva, hiljaisella äänellä hymisevä Anton Chigurh on kuin katastrofaalinen luonnonvoima tai kulkutauti, jonka saavuttua ihmishenki on korkeintaan kolikon varassa. Pernaruttoon häntä vertaa kaikennähnyt palkkionmetsästäjä Carson Wells (Woody Harrelson), joka liittyy pottia jahtaavaan poppooseen osaamatta sittenkään arvata vastustajansa voimaa. Espanjalaissyntyisen Bardemin (Maanantain auringossa, Goyan aaveet) sykähdyttävä suoritus repii kylmät väreet kenen tahansa selkäpiihin. Hän jos kuka ansaitsisi Oscarinsa.
Tommy Lee Jones on esittänyt maanläheistä no nonsense -poliisia jo niin moneen otteeseen että pölyinen univormu näyttää kasvaneen hänen päälleen. Jos elokuvan kolme neljännestä onkin tiheätunnelmaista jännittämistä takaa-ajon täpärien tilanteiden, ampumahaavojen ompelun ja motellimurhien melskeissä, sen antoisimmat ja filosofisimmat osuudet laskeutuvat aina vain ahavoituneemman Jonesin leveille harteille. Hiljaisissa jaksoissa hän keskustelee rakastavan vaimonsa Lorettan (Tess Harper) ja vanhan pyörätuoliin sidotun toverinsa Ellisin (Barry Corbin) kanssa elämän todellisista arvoista, anteeksiannosta ja entisistä ajoista joihin ei ole paluuta. ”Muutosta ei voi estää”, lausuu osansa hyväksynyt Ellis. ”Maailma ei odota ketään”.
Teksti: Tuuve Aro