Menestysvalmentaja Kari Jaloselta hämmästyttävä paljastus venäläispelaajista: ”Hän pelkäsi saavansa potkut – se on niin raakaa”

Jääkiekkovalmentaja Kari Jalonen on voittanut viimeisen viiden vuoden aikana kaksi Sveitsin mestaruutta SC Bernin päävalmentajana. Kausi 2018-2019 päättyi jälkimmäisiin mestaruusjuhliin, mutta todellisuus oli seuraavalla kaudella armoton, kun Jalonen sai tammikuussa 2020 potkut seurasta. Leijonien entiselle päävalmentajalle on tullut vuosien varrella tutuksi myös venäläisen jääkiekon vaatimustaso.

Jalonen valmensi Lev Prahan KHL-finaaleihin kaudella 2013-2014. Sittemmin nurin menneen tshekkiläisseuran lisäksi näköalapaikan itäiseen kiekkomaailmaan tarjosi kahden edeltävän kauden työnantaja Torpedo. 

Tulosruudun viikon vieraana käynyt Jalonen kuvaili Venäjän hierarkisen kiekkokulttuurin vaikutuksia paikallisissa pelaajissa.

– Venäjällä pitää käskyttää. Venäläiset pelaajat eivät ole tottuneet mihinkään muuhun. Jos esimerkiksi pyytää venäläisen pelaajan valmentajan koppiin, se pelkää saavansa potkut – se on niin raakaa, Jalonen muisteli.

– Teimme Torpedossa sitä, että keskustelimme pelaajien kanssa ja kannustin heitä pelaamaan paremmin. Näytimme videolta klippiä ja harjoitimme tällaista yksilövalmennusta, mutta he pelkäsivät aina saavansa valmentajan kopissa potkut. 

Jalonen kuvaa venäläisen mentaliteetin eroavaisuutta Lev Prahaan osuvasti.

– Meillä oli (Prahassa) puolet tshekkejä ja puolet ulkomaalaisia. Jos pidin pelaajaa tiukoilla, hän koki, etten pidä hänestä. Kun hävisimme KHL:n finaaleissa seitsemännen pelin jälkeen ja juhlimme myöhemmin kauden päättymistä, he kertoivat siitä ihan avoimesti. Ei suomalainen pelaaja helpoin ole, mutta me kuuntelemme ja toteutamme asioita paremmin kuin ulkomailla.

Katso Jalosen haastattelu kokonaisuudessaan artikkelin yläosasta. 37 NHL-ottelua pelannut Jalonen esimerkiksi harmittelee, ettei tehnyt pelaajaurallaan "puljujärviä". Jalonen kommentoi myös suhdettaan Leijonien päävalmentajuuteen.

Lue myös:

    Uusimmat