Mel Gibson myi miljoona-asuntonsa tarjoushintaan

Näyttelijä Mel Gibson on viimein saanut myytyä Malibussa sijaitsevan asuntonsa, uutisoi Los Angeles Times.

Gibson laittoi asuntonsa myyntiin yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Malibun asunnossaan hän asui vaimonsa Robyn Denise Mooren kanssa, kunnes pari erosi vuonna 2009. Nyt Gibson on vihdoin saanut asunnon myytyä, tosin huomattavasti pienemmällä summalla, kuin mitä hän siitä alun perin pyysi.

Aluksi asuntoa oli myyty 14,5 miljoonalla dollarilla eli noin 11 miljoonalla eurolla. Lopulta Gibson oli kuitenkin myynyt asuntonsa huomattavasti pienemmällä summalla, seitsemällä miljoonalla eurolla.

Jo ennen lopullista kauppaa Gibson joutui pudottamaan hintaa useaan otteeseen. Helmikuussa 2011 taloa kaupattiin vajaan kymmenen miljoonan euron hintaan. Gibson oli ostanut talon vuonna 1989 reilulla kahdella miljoonalla eurolla. Talo on ollut Gibsonin ja Robynin seitsemän lapsen koti.

Asunnossa on neliöitä huimat 5403, sisältäen kuusi makuuhuonetta ja kuusi kylpyhuonetta. Toisesta kerroksesta löytyy suuri sviitti, jossa on myös yksi talon kolmesta takasta. Jättimäisen keittiön ja ruokailusalin lisäksi talon päähuoneisiin kuuluvat olohuone, kirjasto, kuntosali, toimisto, konservatorio sekä oma huone elokuvien katseluun ja musiikin kuunteluun.

Talo sijaitsee Lavender Hill -alueella ja samalla seudulla ovat asuneet muun muassa Britney Spears, Olivia Newton-John, Camille Grammer sekä James Cameron.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat