Meiju Suvaksen poika Joakim, 20, kertoo, miltä oman äidin julkisuus tuntuu – muistelee tilannetta, jossa joutui hätyyttelemään faneja

Meiju Suvaksen Joakim-poika kertoo, miten suhtautuu äitinsä julkisuuteen.

Laulaja Meiju Suvas saapui helsinkiläisravintola Rymy-Eetun 15-vuotisjuhliin yhdessä poikansa Joakimin, 20, kanssa. Parhaillaan lomaa viettävä äiti kertoo ottaneensa poikansa mukaan näyttääkseen tälle Helsingin yöelämää.

Harvemmin julkisuudessa nähty Joakim kertoo kaksikon äiti-poika-ajan olevan yleensä täynnä "ihme höpöttelyä ja nauramista".

– Kaikki on laatuaikaa, kun saan olla lasteni kanssa yhdessä, Suvas lisää.

Kun oma äiti on julkkis

Suvas on ollut julkisuudessa koko Joakimin elämän ajan. Joakimin mukaan oman äidin julkisuus tuntuu hänestä neutraalilta, sillä se on ollut aina osa myös hänen elämäänsä.

– En minä oikeastaan muusta tiedä. Hän on minulle äiti samalla tavalla kuin kaikkien muiden äidit ovat heille äitejä. Se on minulle normaalia, hän sanoo.

Joakim kertoo, ettei hänestä tunnu hassulta, jos ihmiset tuijottavat hänen liikkuessaan äitinsä kanssa julkisilla paikoilla. Kerran hän kuitenkin muistaa menneensä hätyyttelemään innokkaita faneja äitinsä ympäriltä.

– Muistan, että pienenä, olin ehkä 5-vuotias, niin menin häätämään [faneja], että nyt loppuu nämä nimikirjoitukset, hän nauraa.

Suvas nähtiin tänä syksynä esitetyllä Vain elämää -ohjelman 13. kaudella. Hän kertoo kauden saaneen katsojilta lämpimän vastaanoton. Myös Joakim kertoo katsoneensa tuoreen kauden jaksot yhdessä äitinsä kanssa.

– Minä katsoin ne etukäteen. Äiti ei halunnut katsoa itseään, niin minä katsoin ja äiti kurkki sieltä takaa, hän nauraa.



Lue myös:

    Uusimmat