Mehiläisten määrään vaikuttavat monet seikat aina syksyn ravintotilanteesta talven pituuteen. Tänä vuonna aikainen kevät helpotti mehiläisten eloa. Asiantuntijan mukaan tärkeiden luonnonpölyttäjien kannat ovat pienenemässä.
Maatalouseläintieteen professori Heikki Hokkanen Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitokselta kertoo, että mehiläiset, kuten monet muutkin talvehtivat hyönteiset, hyötyivät tänä vuonna aikaisesta keväästä.
– Hyönteisten talvi oli kohtuullisen lyhyt, ja ne pääsivät jo ensimmäisen hellejakson aikana työntymään talvihorroksestaan ja hakemaan ruokaa. Jos on kylmä kevät, ja ne joutuvat elämään talviravinnon varassa pitkälle kevääseen. Silloin ravinto helposti loppuu, sanoo Hokkanen.
Hokkanen kertoo, että kun kevään ensimmäiset kukat alkavat kukkia, mehiläisten ravinnonsaantiongelmat loppuvat.
– Heti kun voikukka on kukassa, niin kaikki tällaiset hyönteiset ovat periaatteessa turvassa, koska voikukista saa paljon sekä mettä että siitepölyä.
Kylmä talvi voi aiheuttaa hankaluuksia mehiläisille.
– Jos on erittäin kylmää ja pesässä on huonot eristeet, niin mehiläiset kuluttavat enemmän ruokaa. Sitten maalis-huhtikuussa niillä saattaa loppua ruoka, ja ne kuolevat nälkään.
Tärkeät pölyttäjät vähenevät
Mehiläisten määrät eivät ole kuitenkaan pelkästään säästä kiinni. Hyönteiset voivat kärsiä esimerkiksi taudeista.
Hokkasen mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että viime vuosikymmenien aikana luonnonpölyttäjien, kuten erakkomehiläisten ja kimalaisten, kannat ovat pienentyneet.
– Toinen trendi on ollut se, että uhanalaisten luonnonpölyttäjien lajien määrät ovat lisääntyneet. Tämä on ehkä vielä luotettavampi indikaattori siitä, ettei näillä kaikilla lajeilla mene kovin hyvin, Hokkanen kertoo.
Pölyttäjillä on tärkeä rooli luonnon kiertokulussa, ja pölyttäjien puute vähentää satoa.
Ampiaiset eivät ole sen sijaan Hokkasen mukaan vähentyneet. Ampiaiset eroavat mehiläisistä ja kimalaisista siten, että ne syövät ravinnokseen pääosin lihaa, eli toisia hyönteisiä. Ampiaisten rooli pölyttäjinä ei ole tästä syystä yhtä merkittävä kuin esimerkiksi erakkomehiläisten.
– Ampiaisten ruumis ei ole sillä tavalla karvainen kuin muiden mesipistiäisten, että vaikka ne kävisivätkin kukissa, niin ne eivät pölytä kasveja kovin hyvin.
Uusimmat
-
18:19
Euroopan mestari raivostui omalle fanille – rumat haistattelut karu näky
-
18:17
Tuoreimmat ennusteet: Ovatko rankkasateet ja kovat puuskat sittenkin kiertämässä Suomen?
-
18:16
Motoristi kolaroi traktorin kanssa ja kuoli Kurikassa
-
18:10
Pörssisähköläiset hereillä maanantaina! Sähkön hinta satakertaistuu huonon tuulen vuoksi
-
18:07
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Teemu Suniselle jättipettymys – keskeytys kakkospaikalta!
-
18:00
Miltä kuulostaisi yli miljardin dollarin lottovoitto? Sellainen on tarjolla huomenna Yhdysvalloissa
-
17:31
TTK-harjoitussaleilla tapahtuu paljon muutakin kuin tanssia – Mikko Penttilä avaa ovet salattuun maailmaan
-
17:29
Epäiletko sairastavasi ärtyneen suolen oireyhtymää? Neurologi kertoo, mistä oikeasti voi olla kyse
-
17:28
Tutustu suomalaisia kiehtoviin Japani-ilmiöihin MTV:n kanssa – tässä alkusyksyn parhaat palat
-
17:28
Puolassa jopa miljoona ihmistä osoittanut mieltään hallitusta vastaan – "Suurin mielenosoitus Varsovan historiassa"
-
17:26
KuPS jyräsi historialliseen cup-mestaruuteen – tähtipelaajalta neljän maalin ilotulitus
-
17:22
Näin miljardin säästävään eläkeuudistukseen suhtaudutaan: "Luo sellaista turvattomuutta"
-
17:22
KRP: "Suomessa viitteitä lasten käyttämisestä huumeiden kuljettajina"
-
17:10
Suomalaiskuski rajusti ulos MM-rallissa – tunnusti virheensä voimasanoin juuri ennen rysäystä
-
16:32
Tasavallan presidentti kuljeskeli muina kansalaisina silakkamarkkinoilla – vitsaili toimittajalle "valepuvustaan"
-
16:21
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
16:21
Älä kokeile tätä omalla autollasi! MM-rallikuskin maaliintulo täyttä komediaa – menopeliä epäiltiin jo lainvastaiseksi
-
16:15
Yön uusi solisti JP Leppäluoto kertoo, miltä tuntuu astua edesmenneen Olli Lindholmin paikalle: "Haluan jättää tuon tyylisen perinnön rauhaan"
-
16:13
Orpo pääministerin haastattelutunnilla: Ministerien palkkioiden mahdollinen leikkaaminen käydään hallituksen piirissä läpi
-
16:09
Medvedev uhoaa Britannialle: "Heidät tuhotaan armottomasti" – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää