Uuden sooloalbumin julkaissut tähtilaulaja Adam Lambert kertoo tuoreista kuulumisistaan MTV Uutisille.
Kansainvälinen menestyslaulaja Adam Lambert viettää parhaillaan kotikaranteenia muiden tapaan. Mies kertoo olevansa kodissaan Los Angelesissa. Seuranaan hänellä on kaksi ”kämppäkaveria”.
– En ole peloissani, mutta onhan tämä tilanne outo. Siunaus on se, että koemme kaikki tämän yhdessä. Toivottavasti kaiken tämän jälkeen ihmiset ovat enemmän empaattisempia toisilleen, Lambert kertoo.
Hiljattain uuden Velvet-sooloalbumin julkaissut tähti joutui peruuttamaan Las Vegasin konserttinsa koronapandemian takia. Tarkoituksena hänellä olisi kuitenkin lähteä toukokuun lopussa Euroopan kiertueelle Queen-yhtyeen solistina. The Rhapsody Tour -kiertueen pitäisi alkaa 24. toukokuuta Italiasta.
– Kiertuetta ei ole toistaiseksi peruutettu, Lambert sanoo.
Syksyllä Lambert suuntaa The Velvet Tour -kiertueen Euroopan osuudelle, joka päättyy Suomeen Helsingin keikalle 12. syyskuuta. Mies odottaa kovasti paluuta Suomeen.


