Meeri Koutaniemi matkusti 19-vuotiaana toiselle puolelle maailmaa – sai tärkeän oivalluksen: "Ymmärsin, että jos laitan itseni likoon..."

Meeri Koutaniemi teki ensimmäisen matkansa kuvajournalistina 19-vuotiaana.

Meeri Koutaniemi ja hänen parinsa Matti Puro esittävät sunnuntain Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä paso doblen. Heidän kappaleensa on AC/DC:n Thunderstruck.

Kolmannessa lähetyksessä jokaisen tanssin taustalla on henkilökohtainen tarina. Koutaniemi sai ensimmäisellä työmatkallaan oivalluksen, jonka ansioista hänestä tuli kuvajournalisti.

Yhteiskunnallisista asioista ja ihmisoikeuksista kiinnostunut Koutaniemi lähti 19-vuotiaana kolmeksi viikoksi Intiaan kokeilemaan kuvajournalistin työtä. Hän kiersi paikallisen kansalaisjärjestön mukana slummeissa ja mattotehtaissa kuvaamassa ja haastattelemassa lapsia.

Koutaniemellä ei ollut mitään kokemusta valokuvaajan tai toimittajan työstä, joten kaikki metodit piti kehittää matkan aikana.

Eräänä päivänä riksassa istuessaan hän sai oivalluksen.

– Minuun iski kuin salama se tunne, että tässä nyt istun, kuusamolainen tyttö toisella puolella maailmaa tekemässä sitä, mistä olin aina vain osannut unelmoida. Samalla sillä hetkellä ymmärsin, että jos vain jatkan ja laitan itseni likoon, minusta voi tulla vielä joku päivä ammattilainen, Koutaniemi kertoo.

– Se oli myös muistutus, että vaikka oli silloin osaamaton pieni rääpäle, se on silti itsestä kiinni, mihin elämässä päätyy.

Koutaniemen mukaan tuo 12 vuotta sitten tehty matka alusti hänelle polun, jolla hän on vielä tänäkin päivänä. Kuvajournalistin työ on sittemmin vienyt hänet 60 maahan.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat