Meemintekijät innostuivat Bernie Sandersista ja hänen lapasistaan – katso hulvattomimmat teokset

0:28
Bernie Sandersin lapaset varastivat huomion presidentin virkaanasettajaisissa.

Bernie Sanders nousi eilen Joe Bidenin virkaanastujaisten yhdeksi päähahmoista.

Sanders ei sinänsä ottanut suurta roolia näytöksessä, mutta hän istui kylmissään jalat ristissä tuolillaan maski kasvoillaan, ruskea takki päällään ja kuvioidut lapaset kädessään.

– Tiedämme Vermontissa, mitä kylmä on. Emmekä ole niin huolissaan muodista, Sanders itse kommentoi CBS:lle. 

Hänen tyylinsä lähti leviämään sosiaalisessa mediassa meemien muodossa ja hänet asetettiin istumaan milloin minnekin.

– Tämä olisi voinut olla sähköposti, yksi Twitter-käyttäjä muotoili Sandersin ajatuksia. 

Myös hänen lapsensa sai kehuja. Buzzfeed-sivuston mukaan hän olisi saanut ne kotiosavaltionsa Vermontin toisen luokan opettajalta. 

Hän oli lähettänyt ne Sandersille vuonna 2016 sen jälkeen, kun hän hävisi taistelun presidenttiehdokkuudesta. 

Yhdessä meemissä Sanders oli asetettu entisen varapresidentin Mike Pencen hiuksiin kärpäseksi, joka laskeutui hänen päälleen kesken vaaliväittelyn. 

Sanders oli myös istutettu New Yorkin metroon rennon kappaleen soidessa. 

– Tämä saatta olla photoshopattu, kirjoittaa viekkaasti eräs käyttäjä, joka oli laittanut Sandersin Star Trekin ympäristöön. 

Tässä kuvassa oli leikitelty ikonisella lounashetkellä. Valokuvan työmiehet olivat rakentamassa Rockefeller Plazaa New Yorkiin, Sanders oli päätynyt sinne muilla keinoilla. 

Myös Amerikan ensimmäinen modernin taiteen museo lähti huvitteluun mukaan. 

Sanders päätyi myös tunnettuihin elokuvakohtauksiin, esimerkiksi Forrest Gumpina näytelleen Tom Hanksin viereen.

Vuoristoradastakin löytyi tilaa Bernielle. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja