Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
Iranissa ihmisiä on kerääntynyt rukoilemaan presidentti Ebrahim Raisin terveyden puolesta.
Iranilaisten uutistoimistojen mukaan Raisia ja maan ulkoministeriä kuljettanut helikopteri teki hallitsemattoman laskeutumisen ylittäessään vuoristoista seutua sankassa sumussa.
Iranilainen viranomainen kertoo Iranin valtion televisiossa, että onnettomuuteen joutuneen helikopterin miehistön jäseneen sekä yhteen matkustajaan on saatu yhteys useita kertoja. Mediassa on liikkunut tietoja myös kopterin löytymisestä, mutta Punainen puolikuu on kiistänyt tiedot.
Iranin ylin johtaja Ali Khamenei kommentoi, että ihmisten ei ole syytä ahdistua tilanteesta. Hänen mukaansa tilanteesta ei koidu häiriötä valtion toimintaan.
Paikalliset ovat kertoneet, että onnettomuushelikopteri osui maahan Ozin ja Pir Davoodin kylien välisellä alueella, IRNA raportoi. Aluetta kuvaillaan vuoristoiseksi ja metsäiseksi.
Iranin valtion uutistoimisto IRNAn mukaan 20 pelastuspartiota ja droneja on lähetetty paikalle. He saapuvat todennäköiselle onnettomuuspaikalle puolen tunnin sisällä, IRNA kertoi noin kello 19 Suomen aikaa. Qatarilaismedia Al Jazeeran mukaan etsintäryhmiä on peräti 40. Toistaiseksi julkisuuteen ei ole kuitenkaan tullut tarkkoja lisätietoja tilanteesta tai kopterin löytymisestä.
Alueella vallitsevat huonot sääolosuhteet ovat hankaloittaneet pelastusoperaatiota. Erityisesti sankka sumu vaikeuttaa etsintöjä, sanoo Iranin terveysministeri Bahram Eynollahi yhdysvaltalaismedia CNN:n mukaan. Pelastajien etenemistä hankaloittaa lisäksi se, että onnettomuusalueelle on luvattu erittäin kylmää säätä.
Valkovenäläinen Nexta on julkaissut IRNAn videoita, joissa kerrotaan näkyvän iranilaisia pelastuspartioita.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Presidentti Raisi oli palaamassa Azerbaidzhanista, jossa hän oli aiemmin päivällä osallistunut padon avausjuhlallisuuksiin.
Iranin sisäministerin mukaan kolmesta matkalla olleesta helikopterista yksi oli joutunut onnettomuuteen, mutta viranomaiset odottavat lisätietoja.
IRNAn mukaan onnettomuuteen joutunut helikopteri kuljetti Raisin lisäksi ulkoministeri Hossein Amirabdollahiania sekä muita viranomaisia.
Iranilainen viranomaislähde kertoo uutistoimisto Reutersille, että onnettomuuspaikalta tulee huolestuttavaa tietoa, mutta viranomaiset ovat silti toiveikkaita.
Useat maat tarjonneet apuaan kopterin etsinnöissä
Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoo seuraavansa tarkkaan tilannetta. Valkoisen talon mukaan presidentti Joe Bidenia on informoitu asiasta.
Euroopan komissio auttaa helikopterin etsinnöissä satelliittikarttadatan avulla.
Irakin hallitus kertoo Irakin tarjoutuneen antamaan apua onnettomuuteen joutuneen helikopterin etsinnöissä. Myös Azerbaidzhanin presidentti on tarjonnut maansa apua. Lisäksi muun muassa Saudi-Arabia on tarjonnut apuaan etsinnöissä.
Turkki ilmoittaa lähettävänsä Iraniin 32 hengen vuoripelastusryhmän auttamaan etsinnöissä.
63-vuotias Raisi on ollut Iranin presidentti vuodesta 2021 lähtien. Presidenttiä pidetään hallituksen päänä ja maan toiseksi vaikutusvaltaisimpana henkilönä. Jos presidentti menehtyy, ottaa hänen tehtävänsä vastaan varapresidentti.
Iranin ylin johtaja on 85-vuotias Ali Khamenei. Raisia on pidetty varteenotettavana vaihtoehtona seuraavaksi ylimmäksi johtajaksi, sanoo Qatarin yliopiston professori Mahjoob Zweiri qatarilaisen Al Jazeeran mukaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää