Mediat: Venäjä kielsi Nuijamaalle johtavan tien busseilta – syyksi arveltu onnettomuuksia

Venäjä on kieltänyt busseja käyttämästä Viipurista Nuijamaalle kulkevaa tietä. Asiasta kertovat Yle ja venäläislehti Fontanka.

Tie on niin sanottu Saimaan kanavan huoltotie, jonka Suomi on vuokrannut Venäjältä. Kiellon syyksi on arveltu tiellä tapahtuneita onnettomuuksia.

Ylen mukaan tie on pääreitti Viipurista ja Pietarista Lappeenrantaan ja venäläisturistit käyttävät sitä ahkerasti.

Kaakkois-Suomen rajavartioston yleisjohtaja Ossi Fonselius kertoo STT:lle, ettei rajavartiosto ole saanut Venäjän rajaviranomaisilta asiasta ilmoitusta. Venäjän mediassa on ollut ristiriitaisia tietoja muun muassa kiellon pituudesta, mutta Ylen mukaan se olisi voimassa maaliskuun 2018 loppuun.

Fonseliuksen mukaan venäläisturisteista merkittävä osa kulkee Suomeen busseilla. Nuijamaalla on ruuhkaa erityisesti lauantaiaamuisin, koska Pietarista lähtee joukko ostosmatkailijoita samoihin aikoihin.

– Lauantaina päivän aikana voi tulla useampi kymmenen bussia ja poistua myös sitten Nuijamaan kautta.

Fonselius pitää mahdollisena, että rajoitus synnyttää jonoja Imatran ja Vaalimaan rajanylityspaikoille.

Uutisoinnin mukaan rajoitus koskee vain Venäjältä Suomeen saapuvia busseja. Maanantaina Nuijamaalle oli kuitenkin saapunut yhdeksän bussia ja 13 poistunut maasta.

Normaalisti maanantaisin Suomeen tulee Fonseliuksen mukaan toistakymmentä bussia. Tiedossa ei ole, ovatko venäläiset jo rajoittaneet bussien tuloa Suomeen vai ovatko kuljettajat noteeranneet uutisen ja valinneet muun rajanylityspaikan.

Fonseliuksen mukaan rajavartiosto seuraa, kuinka Venäjän ilmoitusta ryhdytään käytännössä soveltamaan.

– Meidän pitää pystyä vastaamaan muutokseen kohdentamalla olemassa olevia resursseja sinne, missä tarvitaan.

Lue myös:

    Uusimmat