Mediat: Somejättien hyljeksimän Trumpin pitkäaikainen neuvonantaja siirtyy sosiaalisen median alustaa kehittävän yrityksen toimitusjohtajaksi

Siinä se nyt on: Donald Trump julkaisi oman media-alustansa 1:18
Donald Trump julkaisi oman media-alustansa toukokuussa

Yhdysvaltalaislehtien mukaan Jason Millerin jatkossa luotsaaman yrityksen alusta on yksi niistä palveluista, joiden käyttämistä Trump harkitsee.

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin pitkäaikainen neuvonantaja Jason Miller siirtyy toimitusjohtajaksi teknologiastartupiin, jonka palveluita myös Trump saattaa jatkossa hyödyntää.

Millerin yritys kehittää sosiaalisen median alustaa, jonka käyttämistä myös Trumpin kerrotaan harkitsevan.

Asiasta kertovat muun muassa yhdysvaltalaislehdet Politico ja Hill, jotka perustavat tietonsa asiaa läheisesti tunteviin lähteisiin.

Politicon lähteet painottavat, ettei ex-presidentin jatkossa käyttämästä alustasta ole kuitenkaan tehty mitään lopullista päätöstä. Trumpilta estettiin alkuvuodesta pääsy keskeisiin sosiaalisen median palveluihin.

Miller on yksi Trumpin pitkäaikaisimmista avustajista. Hän on ollut muun muassa korkeassa asemassa Trumpin vuosien 2016 ja 2020 presidentinvaalikampanjoissa.

Miehen uskotaan pysyvän osana Trumpin tiimiä, kertoo luottoavustajan suunnitelmia tunteva lähde Politicolle.

Lähteen mukaan Miller ei kuitenkaan toimisi enää jatkossa täysipäiväisessä roolissa.

Trumpin presidenttikauden jälkeen Miller toimi ex-presidentin pääasiallisena edustajana antaen muun muassa kommentteja tiedotusvälineille. Hänen ei uskota enää jatkavan tässä roolissa. Ex-presidentin kerrotaankin alkaneen jo haastatella ehdokkaita Millerin korvaajaksi.

Trump sulki bloginsa kesäkuun alussa

Trump suljettiin sosiaalisen median ulkopuolelle loppiaisen tapahtumien jälkeen.

Tuolloin Trumpin valheellisista, marraskuun presidentinvaaleihin liittyneistä vaalivilppiväitteistä intoutuneet tukijoukot hyökkäsivät Yhdysvaltain kongressitaloon.

Trumpilta on estetty pääsy Facebookiin ainakin vuoden 2023 tammikuulle asti. Presidenttikautensa aikana suosimaansa Twitteriin Trump on puolestaan saanut pysyvän porttikiellon.

Trumpilla on ollut tänä keväänä käytössään muun muassa blogi, jonka hän kuitenkin lakkautti kesäkuun alussa. Blogi ehti olla ex-presidentin verkkosivuilla vain kuukauden päivät.

Trump kuvaili Donald J. Trumpin kirjoituspöydältä -blogiaan aiemmin ”vapauden majakaksi valheiden ja hiljaisuuden keskellä”.

Miller kertoi blogin lakkauttamisuutisten yhteydessä, että blogin oli tarkoituskin olla vain väliaikainen viestintäväline siihen saakka, kun presidentti palaa johonkin sosiaaliseen mediaan.

Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, koska tämä tapahtuu.

Lue myös:

    Uusimmat