Tokiossa Akihabaran ostosalueelle iskenyt mies oli ajanut autolla väkijoukkoon, noussut ajoneuvosta ja alkanut puukottaa ihmisiä.
Japanissa on teloitettu mies, joka oli tuomittu seitsemän ihmisen surmaamisesta Tokiossa vuonna 2008 tehdyssä veitsihyökkäyksessä.
Asiasta kertoivat alkuunsa japanilaismediat, mutta sittemmin Japanin oikeusministeriökin on vahvistanut tapahtuneen.
Oikeusministeri Yoshihisa Furukawa sanoi tuomitun tehneen huolellisia valmisteluja hyökkäystä varten ja osoittaneen "voimakasta aikomusta tappamiseen".
– Kuolemantuomio tässä tapauksessa vietiin päätökseen riittävän oikeudessa tehdyn harkinnan myötä, oikeusministeri kertoi toimittajille.
– Tähän pohjaten, hyväksyin teloituksen äärimmäisen perusteellisen tarkastelun jälkeen, hän lisäsi.
Furukawa kuvaili tapauksen olleen erittäin kivulias ja järkyttäneen maata.
Elektroniikkakaupoistaan tunnetulle Akihabaran ostosalueelle iskenyt hyökkääjä ajoi ensin autolla väkijoukkoon, minkä jälkeen hän nousi ajoneuvosta ja alkoi puukottaa ihmisiä. Hän puukotti kuoliaaksi seitsemän ihmistä ja haavoitti kymmentä muuta.
Hyökkääjä kertoi suunnitelmistaan internetissä
Mies otettiin kiinni paikan päältä pian hyökkäyksen jälkeen.
Hän oli kertonut poliisille tulleensa Akihabaraan tappamaan ihmisiä, eikä sillä ollut hänelle väliä, kenet hän surmasi. Poliisi oli kertonut hyökkääjän kirjoittaneen iskusta internetin ilmoituspalstoilla. Hän oli valittanut epävakaasta työstään ja yksinäisyydestään.
Syyttäjien mukaan hänen itsetuntonsa oli kokenut kovan kolauksen, kun hänen kanssaan viestitellyt nainen oli lakannut kirjoittamasta hänelle sähköposteja. Hänen vihansa ihmisiä kohtaan sanottiin lisääntyneen, kun hänen viestipalstoilla julkaisemansa kommentit, mukaan lukien hyökkäyssuunnitelmat, eivät saaneet minkäänlaista reaktiota.
Oikeudenkäyntiä odottaessaan mies oli kirjoittanut iskussa haavoittamalleen 56-vuotiaalle taksikuskille ja ilmaissut tälle katumustaan.
