Saksassa kristillisdemokraattien Friedrich Merzin valinnasta maan liittokansleriksi äänestetään uudelleen vielä tänään tiistaina.
Äänestys on määrä järjestää kello 16.15 Suomen aikaa.
Friedrich Merz koki tiistaina yllättävän takaiskun, kun häntä ei valittukaan Saksan parlamentin, liittopäivien, ensimmäisessä äänestyksessä liittokansleriksi. Yleensä äänestys on tässä vaiheessa pelkkä muodollisuus.
Sosiaalidemokraattien Lars Klingbeil sanoi saksalaislehti Spiegelin mukaan uskovansa, että Merz saa toisessa äänestyksessä taakseen tarvittavan enemmistön. Klingbeil olisi nousemassa uuden hallituksen valtiovarainministeriksi.
Tullakseen valituksi Merz olisi tarvinnut 316 ääntä, mutta hän sai vain 310 liittopäiväedustajan tuen.
Valintaa vastusti 307 kansanedustajaa, kolme pidättäytyi äänestyksestä, yksi ääni hylättiin ja yhdeksän edustajaa oli poissa.
Liittopäivillä on 630 kansanedustajaa. CDU/CSU:lla ja sosiaalidemokraateilla, jotka ovat jo aikaisemmin sopineet hallitusyhteistyöstä, on nykyisillä liittopäivillä 328 paikkaa.
Kristillisdemokraattien pääsihteeri Carsten Linnemann sanoi toivovansa, että "illalla meillä on liittokansleri Merz".
Äärioikeistolainen AfD-puolue vaati heti äänestystuloksen selvittyä uusia vaaleja valinnan kariutumisen vuoksi.
AfD:n johtaja Alice Weidel luonnehti äänestystulosta "hyväksi päiväksi Saksalle" ja vaati, että Merzin on nyt siirryttävä syrjään.
Kaksi kierrosta jäljellä
Valinnasta äänestetään vielä kahdella äänestyskierroksella. Viimeisellä kierroksella valintaan riittää yksinkertainen enemmistö.
Merzin jääminen rannalle oli erittäin epätavallista, sillä saksalaislehti Tagesspiegelin mukaan vuonna 1949 perustetun Saksan liittotasavallan historiassa liittokanslerilta ei koskaan ole jäänyt uupumaan tarvittava enemmistö ensimmäisellä kierroksella.
Merz on luvannut laittaa kuntoon Saksan infrastruktuurin ja asevoimat satojen miljardien lisärahoituksen turvin.
Hallituksen urakkaa helpottaisi se, että liittopäivät päätti aiemmin höllentää Saksan julkisten menojen kasvattamista estänyttä tiukkaa velkajarrua.
Toisaalta Saksan talous on ollut pitkään vaikeuksissa, ja orastava kasvu on vielä heikkoa.
Lue myös: Saksan kristillisdemokraatit: Äänestetään Merzistä jo tänään
Juttua päivitetty 6.5.2025 kello 15.31 ja 15.47 kauttaaltaan.