Mediat: Kiinan rajavartijat ovat asentaneet vakoilusovelluksia uiguurialueille matkaavien puhelimiin

Kiinan rajaviranomaiset ovat asentaneet salaa vakoiluohjelmia Xinjiangin uiguurialueille matkaavien älypuhelimiin, kertovat kansainväliset mediat. Kiinan toimintaa maan luoteisosissa sijaitsevilla alueilla on kritisoitu laajalti, ja maata on syytetty uiguurivähemmistön sortamisesta.

Viiden kansainvälisen median yhteisselvityksen mukaan rajavartijat ottavat rajalla matkaajan puhelimen ja asentavat siihen salaa vakoilusovelluksen.

Guardianin mukaan Irkeshtamin raja-asemalta alueelle tulevien matkustajien puhelimet tarkistetaan rajavartijoiden toimesta rutiininomaisesti. Tarkistuksen yhteydessä ilman lupaa asennettu sovellus tarjoaa viranomaisille pääsyn muun muassa matkustajan sähköposteihin, tekstiviesteihin, ja yhteystietoihin.

Sovellukset skannaavat myös älypuhelimen tallennustilan. Ne etsivät puhelimesta ääri-islamistista sisältöä, mutta myös viatonta islaminuskoon liittyvää materiaalia, kertoo Vice. Sovellusten kerrotaan jopa etsivän laitteista japanilaisen metallimusiikkiyhtyeen tuotantoa.

Isossa osassa tapauksia sovellus vaikuttaa olleen poistettu, ennen kuin puhelin palautetaan omistajalleen, kertoo Guardian. Osa alueelle matkaavista on kuitenkin löytänyt sovelluksen puhelimestaan vielä tarkistuksen jälkeen.

Kymmenientuhansien tiedostojen syyni

New York Timesin mukaan iPhone-puhelimet liitettiin rajalla usb-johdolla kannettavaan laitteeseen. Android-puhelimiin sen sijaan asennettiin Fengcai-niminen vakoilusovellus.

Vice on julkaissut Motherboard-teknologiasivustollaan kopion kyseisestä sovelluksesta. Sovelluksen lähetti rajan ylittänyt turisti Vicelle ja Süddeutsche Zeitungille.

Vicen sovelluksesta julkaisemissa kuvakaappauksissa näkyy, että sovellus on varsin pelkistetty ja lähinnä näyttää skannausprosessin vaiheen. Alalaidassa on hyvin selkeä painike, jolla sovellus tulisi tarkistuksen jälkeen poistaa.

Sovelluksen koodin pohjalta Vice kertoo, että sovellus etsii yli 73 000 tiedostoa puhelimesta, johon se on asennettu.

Yli miljoona uiguuria käännytysleireillä

Xinjiangin uiguureille poliisien tarkastuspisteet ja kasvontunnistuksella varustetut valvonta kamerat ovat arkipäivää, kertoo New York Times. Rajatarkistusten yhteydessä tehty vakoilu laajentaa samat tunkeilevat tavat myös ihmisiin, jotka eivät edes asu alueella.

– Kiinan hallinto yhdistää usein sekä lain silmissä että käytännössä rauhallisen uskonnollisen toiminnan terrorismiin, kertoi ihmisoikeuksia tarkkailevan Human Rights Watch -järjestön Kiinan tutkija Maya Wang New York Timesille.

– Xinjiangissa voi nähdä, miten yksityisyys on porttioikeus. Kun ihmiseltä viedään oikeus yksityisyyteen, hän alkaa myös pelätä uskontonsa harjoittamista, mielensä päällä olevan ääneen sanomista tai jopa ajatustensa ajattelua, Wang jatkaa.

YK:n mukaan noin miljoona uiguurimuslimia on suljettu Xinjiangissa leireille, joissa heidät pyritään käännyttämään pois islamista ja kulttuuristaan.

Kiina kieltää, että valtio pitäisi ihmisiä vasten tahtoaan keskuksissa. Valtio kuvaa keskuksia ammatillisen koulutuksen keskuksiksi, joissa harjoittelijoiksi kutsutut oppivat mandariinikiinaa ja työtaitoja.

Kielen ja työtaitojen opiskelun avulla Kiina yrittää kertomansa mukaan ehkäistä keskuksissa olevien ajautumista uskonnolliseen ääriajatteluun.

Kiinalaismedia: Turkki pyörtää päänsä

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on ollut kriittinen Kiinan alueella harjoittamista toimista uiguureja vastaan. Kiinan valtionmedian mukaan Erdogan olisi kertonut Kiinan presidentti Xi Jinpingille, että Xinjiangin alueella asuvat etniset vähemmistöt eläisivät alueella onnellisina.

Erdogan tapasi Xin Pekingissä tiistaina. Neljä kuukautta ennen tiistaista tapaamista Turkin ulkoministeri kutsui uiguurien kohtelua "inhimillisyyden suureksi häpeäpilkuksi".

Muslimimaat olivat olleet pitkälti vaitonaisia uiguurien kohtelusta ennen Turkin helmikuista kannanottoa.

Kiinan valtionmedia Xinhua kuitenkin kertoo, että Erdogan olisi julistanut, että maa seisoo Kiinan aluepolitiikan takana. Sen mukaan Erdogan olisi kertonut myös, ettei Turkki anna kenenkään aiheuttaa ongelmia maiden suhteille.

Selvityksen vakoilusovelluksista tekivät yhteistyössä Guardian, New York Times, Vice sekä saksalaiset Süddeutsche Zeitung ja yleisradioyhtiö NDR.

Asiasta kertoi Suomessa aiemmin Helsingin Sanomat. 

Lue myös:

    Uusimmat