Mediahub aloittaa yt-neuvottelut – sopeuttaa uutistoimintaa emoyhtiön säästöihin

Mediahub Helsinki Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut toiminnan uudelleenjärjestämiseksi. Neuvottelujen piirissä on koko Mediahubin henkilöstö, 87 työntekijää.

Uudelleenjärjestelyjen taustalla on emoyhtiö MTV Oy:n tarve tehostaa uutistuotantoa tiukentuneen kilpailutilanteen ja digitaalisen sisällöntekemisen myötä. Mediahub ja MTV ovat solmineet monivuotisen sopimuksen uutisten ja ajankohtaisohjelmien tuotannosta.

– Joudumme valitettavasti sopeuttamaan toimintaamme, koska MTV:n uutissopimus Mediahubilta on jatkossa nykyistä halvempi. Toisaalta saamme vakiinnutettua toimintaamme, koska MTV ostaa uutissisältönsä meiltä yksinoikeudella vähintään seuraavien viiden vuoden ajan. Ja se on tietenkin näin median mullistusten aikoina hyvä uutinen, toteaa MTV Uutisten päätoimittajana jatkava Mediahubin toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Alustavan arvion mukaan suunnitellusta uudelleenorganisoinnista saattaa seurata enimmillään 9 työntekijän irtisanomiset. Yhtiö harkitsee myös koko henkilöstön lomauttamista enintään 14 päiväksi ensi vuonna.

Mediahub siirtyy loppuvuoden aikana MTV Oy:n emoyhtiö Bonnier Broadcastingin suoraksi tytäryhtiöksi.

– Siirtyminen suoraan Bonnier Broadcastingin omistukseen vahvistaa Mediahubin itsenäistä roolia ja parantaa mahdollisuuksia sisältöjen, ohjelmien ja tapahtumien tuottamiseen myös muille medioille ja yrityksille. Myös läheinen yhteistyö Ruotsin yhden vahvimman uutisbrändin TV 4:n ja Nyhetsbolagetin kanssa antaa hyvää selkänojaa teknisen ja journalistisen laadun kehittämiseen täällä Suomessakin, sanoo Ylä-Anttila.

Lue myös:

    Uusimmat