Asiantuntijan mukaan Trumpin hallinnon uusi ohjeistus veteraanisairaaloille "avaa oven syrjinnälle".
Brittilehti Guardian kertoo, että Yhdysvaltain veteraaniasiainministeriön (englanniksi Veterans Affairs, VA) sairaaloiden lääkärit voivat jatkossa kieltäytyä hoitamasta esimerkiksi naimattomia veteraaneja tai demokraatteja.
Taustalla ovat presidentti Donald Trumpin määräämät uudet ohjeet sairaaloille.
Ohjeistuksen myötä VA:n sairaaloiden henkilöstö voi jatkossa evätä hoidon sellaisten ominaisuuksien perusteella, joihin perustuvaa syrjintää ei ole erikseen kielletty liittovaltion laissa. Tällaisia ovat esimerkiksi edellä mainitut siviilisääty ja puoluekanta.
Sairaalahenkilöstö on jatkossakin velvoitettu hoitamaan veteraaneja rodusta, ihonväristä, uskonnosta ja seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta, koska syrjintä näiden ominaisuuksien perusteella on kielletty liittovaltion laissa.
Guardianin haltuunsa saamat uudet ohjeistukset koskevat psykologeja, hammaslääkäreitä ja monia muita ammatteja. Ne ovat jo käytössä osassa sairaaloista.
Muutokset vaikuttavat myös kiropraktikoihin, sairaanhoitajiin, optometristeihin, jalkaterapeutteihin, laillistettuihin kliinisiin työntekijöihin ja puheterapeutteihin.
Uusien ohjeistusten myötä lääkäreitä ja muita terveydenhuollon työntekijöitä voidaan myös kieltää työskentelemästä sairaaloissa heidän siviilisäätynsä, poliittisen suuntautumisensa tai ammattiliittoa koskevan toimintansa perusteella.

