Media: Oppositiojohtaja Kalesnikavaa syytetään vallankaappausyrityksestä ja uhataan tappaa – murtunut isä: "Haluaisin nähdä tyttäreni mahdollisimman pian, elän vain sitä varten"

Valko-Venäjällä opposition protestien johtohahmona tunnettu Maria Kalesnikava on tutkintavankeudessa.

Hänen asianajajansa mukaan mustelmilla ja ruhjeilla oleva Kalesnikava jakaa sellin kuuden muun kanssa, kertoo valkovenäläinen verkkomedia Tut.by.

Maasta poistaminen ei onnistunut

Maanantaina Kalesnikava kaapattiin ja yritettiin kuljettaa väkisin rajan yli Ukrainaan.

Hän kuitenkin repi passinsa rajalla, eivätkä ukrainalaiset tulliviranomaiset voineet päästä häntä maahan. Tällä hetkellä oppositiojohtaja on tutkintavankeudessa Minskissä.

Opposition luoman Koordinointineuvoston seitsemästä jäsenestä kuusi on pidätetty tai viety väkisin ulkomaille. Ainoastaan Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitsh on edelleen vapaalla jalalla, vaikka tuntemattomat ovatkin yrittäneet tällä viikolla tunkeutua hänen kotiinsa.

Kalesnikavalla mustelmia ja ruhjeita

Kalesnikavan asianajaja Ljudmila Kazak kertoo, että Kalesnikava on väkivaltaisen pidätyksen jälkeen kärisnyt korkeasta verenpaineesta ja sydänoireista. 

– Hänellä on mustelmia ja ruhjeita, käsiä särkee, sillä hänet työnnettiin väkisin autoon ja pidettiin aloillaan, Kazak sanoo.

Asianajaja aikoo hakea oikeuslääketieteellistä tutkimusta Kalesnikavan saamista fyysisistä vammoista.

Tappouhkauksia KGB:n päämajassa

Asianajajan mukaan Kalesnikava pidätettiin 7. syyskuuta lähellä Minskin kansallista taidemuseota ja vietiin turvallisuupalvelu KGB:n päämajaan, jossa häneltä vaadittiin suostumusta vapaaehtoiseen poistumiseen maasta. Kalesnikava kertoi, että KGB:n päämajassa häntä uhkailtiin pitkään ja ladeltiin myös tappouhkauksia.

Kun Kalesnikava kieltäytyi poistumasta Valko-Venäjältä, hänet vietiin väkisin Valko-Venäjän ja Ukrainan rajalle, mutta ei saatu kuljetettua siitä eteenpäin, kun hän repi passinsa.

Kalesnikavalla ei ole asiakirjoja pidätyksestään. Hänelle annettiin vain syyttäjänviraston allekirjoittama asiakirja, josta ei käy ilmi, kuka pidätti hänet, eikä myöskään milloin ja missä pidätys tapahtui.

–  Maria Kalesnikava pitää viimeisten päivien tapahtumia sieppauksena. Vakavana rikoksena ja aikoo yhdessä asianajajansa kanssa laatia vetoomukset, jotta kaikki henkilöt, jotka ovat vastuussa hänen sieppauksestaan ​​ja viemisestään rajalle väkisin, tunnistetaan, Kazak sanoo Tut.by:lle.

Isän tuska

Maria Kalesnikavan isä Aljaksandr Kalesnikavkertoo, ettei ole päässyt tapaamaan tytärtään lainkaan. Joitakin tavaroita, kuten ruokaa ja vaatteita, hän on kuitenkin pystynyt lähettämään.

Kalesnikava oli toivonut kirjoja, mutta sääntöjen mukaan vain tietynlaisia oppikirjoja on sallittua lähettää, muut ovat pannassa.

Isä on erittäin huolissaan tyttärestään. Hän sanoi Tut.by:n haastattelussa olevansa ristiriitaisten tunteiden vallassa. 

– Toisaalta tunnen ylpeyttä ja ihailua siitä, mitä hän uskaltaa tehdä, toisaalta tuskaa.

Kalesnikav kuvailee tytärtään määrätietoiseksi. Jo lapsena Maria Kalesnikava luki paljon ja oli monipuolisesti kiinnostunut eri asioista. Hän luki yöt läpeensä ja harrasti niin musiikkia, taidetta kuin tiedettäkin. Isä kertoo ikävöivänsä tytärtään valtavasti.

– Haluaisin nähdä tyttäreni mahdollisimman pian, elän vain sitä varten.

Lue myös:

    Uusimmat