Mainos

Me ollaan parhaita! (Vi är bäst!)

Ruotsi 2013. Käsikirjoitus ja ohjaus: Lukas Moodysson, Coco Moodyssonin sarjakuvaromaanin pohjalta. Tuotanto: Lars Jönsson. Kuvaus: Ulf Brantås. Leikkaus: Michal Leszczylowski. Pääosissa: Mira Barkhammar, Mira Grosin, Liv LeMoyne, Anna Rydgren, David Dencik, Johan Liljemark, Mattias Wiberg. Kesto: 102 min.

Hurraa, Lukas Moodyssonin masennus on vihdoin ohi! Tai ainakin hän näyttää olevan paremmalla tolalla sitten vuosien, joiden aikana teki toinen toistaan ahdistuneempia elokuvia. Reikä sydämessäni (2004) kuvasi amatööripornon maailmaa perin kyynisesti, ja mahtipontinen moraliteetti Mammutti (2009) hajosi omaan tyhjyyteensä. Mutta nyt ruotsalaisohjaaja palaa juurilleen iloa ja energiaa pursuavalla nuorisoelokuvalla. Tietenkään ei olisi kyseessä Moodysson-elokuva, jos ilon lomasta ei tihkuisi myös vakavia sävyjä ja yhteiskunnallisuutta.

Me ollaan parhaita! on läheistä sukua ohjaajan ihastuttavalle läpimurtoelokuvalle Fucking Åmål (1998): sen 12-13-vuotiaat päähenkilöt voisivat olla Elinin ja Agnesin pikkusiskoja. He ryöpsähtelevät varhaisteini-iän kuumeista kapinaa, kipua ja kipinää vuoden 1982 Tukholmassa. He kärsivät latteista koulukavereista ja dorkista aikuisista, jotka eivät porvarillisuudeltaan ymmärrä, että punk on pelastettava ja heti.

Seiskaluokkalainen Bobo (Mira Barkhammar) on tomera poikatyttö, jonka lyhyeksi kynittyä tukkaa ja säkkimäisiä villapaitoja kaikki muut ihmettelevät paitsi sydänystävä Klara (Mira Grosin), joka hänkin haluaa olla oikea punkkari. Isät ja äidit joko liehuvat tylsissä juhlissa tai riitelevät, kun taas Bobo ja Klara tahtovat vastustaa fasismia ja muuttaa maailmaa. Nuorisotalon soittoporukat ovat hevipoikien hallussa – kunnes tytöt keksivät perustaa oman bändin. Soitto- ja laulutaito ovat vielä hakusessa, mutta ne korvataan asenteella. He löytävät mukaan epätodennäköisen kumppanin: nössön julkikristityn Hedvigin (Liv LeMoyne), joka kyllä osaa soittaa kitaraa mutta jolla on pitkä vaalea porvaritukka. Vaan nopeasti tukastakin pääsee, kiitos Klaran sukkelien saksien.

Alun perin ohjaajan puolison Coco Moodyssonin sarjakuvaan perustuva, osin omaelämäkerrallinen elokuva on riemastuttava aikahyppy täynnä kasarinostalgiaa ja aitoja, pakahduttavia tunteita. Se vie keskelle palestiinalaishuivien, hikisten jättipaitojen ja halpiskalapuikkojen tuoksua. Varsinaista juonta ei ole, se korvautuu kiihkeillä kohtauksilla ja elävällä dialogilla. Tärkeä rooli on ruotsalaisella punkilla ja alan klassikoilla kuten Ebba Grön ja KSMB.

Oman varjonsa ystävyyden ja elämänilon ylle heittää henkisesti tai fyysisesti poissaolevien vanhempien itsekkyys. Bobon äidin vaihtuvat poikakaverit ja omat murheet näyttävät menevän lapsesta välittämisen edelle. Hykerryttävää huumoria puolestaan irtoaa elokuvan tavasta kuvata kansankodin liikuttavaa yhteisöllisyyttä: nuorisotyöntekijät diskuteeraavat joka asiasta ”demokratian ja tasapuolisuuden nimissä”. Kolmekymmentä vuotta sitten kaikki oli vielä ihanan viatonta.

Kuten tunnettua, Moodyssson on armoitettu lasten ohjaaja, ja kolme nuorta näyttelijälöytöä ovat ensimmäisissä pääosissaan hurmaavia. He sekoilevat ja höpöttävät toistensa päälle, ihastuilevat samoihin poikiin ja ovat liikkeessä kuin elohopea. He ruumiillistavat sen meille kaikille tutun uhman ja epävarmuuden yhdistelmän, jossa ei ihan vielä tiedetä keneksi ollaan ryhtymässä. Kaksi asiaa Bobo, Klara ja Hedvig kuitenkin tietävät varmasti ja kirjoittavat niistä biisinkin: ”Liikunta on paskaa!” ja ”Me ollaan parhaita!”

Teksti: Tuuve Aro

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.