Ruotsi 2013. Käsikirjoitus ja ohjaus: Lukas Moodysson, Coco Moodyssonin sarjakuvaromaanin pohjalta. Tuotanto: Lars Jönsson. Kuvaus: Ulf Brantås. Leikkaus: Michal Leszczylowski. Pääosissa: Mira Barkhammar, Mira Grosin, Liv LeMoyne, Anna Rydgren, David Dencik, Johan Liljemark, Mattias Wiberg. Kesto: 102 min.
Hurraa, Lukas Moodyssonin masennus on vihdoin ohi! Tai ainakin hän näyttää olevan paremmalla tolalla sitten vuosien, joiden aikana teki toinen toistaan ahdistuneempia elokuvia. Reikä sydämessäni (2004) kuvasi amatööripornon maailmaa perin kyynisesti, ja mahtipontinen moraliteetti Mammutti (2009) hajosi omaan tyhjyyteensä. Mutta nyt ruotsalaisohjaaja palaa juurilleen iloa ja energiaa pursuavalla nuorisoelokuvalla. Tietenkään ei olisi kyseessä Moodysson-elokuva, jos ilon lomasta ei tihkuisi myös vakavia sävyjä ja yhteiskunnallisuutta.
Me ollaan parhaita! on läheistä sukua ohjaajan ihastuttavalle läpimurtoelokuvalle Fucking Åmål (1998): sen 12-13-vuotiaat päähenkilöt voisivat olla Elinin ja Agnesin pikkusiskoja. He ryöpsähtelevät varhaisteini-iän kuumeista kapinaa, kipua ja kipinää vuoden 1982 Tukholmassa. He kärsivät latteista koulukavereista ja dorkista aikuisista, jotka eivät porvarillisuudeltaan ymmärrä, että punk on pelastettava ja heti.
Seiskaluokkalainen Bobo (Mira Barkhammar) on tomera poikatyttö, jonka lyhyeksi kynittyä tukkaa ja säkkimäisiä villapaitoja kaikki muut ihmettelevät paitsi sydänystävä Klara (Mira Grosin), joka hänkin haluaa olla oikea punkkari. Isät ja äidit joko liehuvat tylsissä juhlissa tai riitelevät, kun taas Bobo ja Klara tahtovat vastustaa fasismia ja muuttaa maailmaa. Nuorisotalon soittoporukat ovat hevipoikien hallussa – kunnes tytöt keksivät perustaa oman bändin. Soitto- ja laulutaito ovat vielä hakusessa, mutta ne korvataan asenteella. He löytävät mukaan epätodennäköisen kumppanin: nössön julkikristityn Hedvigin (Liv LeMoyne), joka kyllä osaa soittaa kitaraa mutta jolla on pitkä vaalea porvaritukka. Vaan nopeasti tukastakin pääsee, kiitos Klaran sukkelien saksien.
Alun perin ohjaajan puolison Coco Moodyssonin sarjakuvaan perustuva, osin omaelämäkerrallinen elokuva on riemastuttava aikahyppy täynnä kasarinostalgiaa ja aitoja, pakahduttavia tunteita. Se vie keskelle palestiinalaishuivien, hikisten jättipaitojen ja halpiskalapuikkojen tuoksua. Varsinaista juonta ei ole, se korvautuu kiihkeillä kohtauksilla ja elävällä dialogilla. Tärkeä rooli on ruotsalaisella punkilla ja alan klassikoilla kuten ja KSMB.