Me Naiset: Tapio Suominen avoimena sairaudestaan: "Luulin, että kaksisuuntainen mielialahäiriöni oli hallinnassa"

Urheiluselostaja Tapio Suomisen ura kääntyi laskuun, kun hän kärähti ratista lokakuussa 2017. Nyt mies kertoo kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään Me Naiset -lehden haastattelussa. 

Eilen tiistaina uutisoitiin, että urheiluselostaja Tapio Suominen on irtisanottu työsuhteestaan. Suominen oli juuri palannut töihin neljä kuukautta kestäneeltä sairauslomalta. 

Suominen jäi sairauslomalle sen jälkeen, kun hän oli kärynnyt ratista viime lokakuussa. Mies puhalsi 0,6 promillea ja myönsi poliisille juoneensa edellisenä iltana ja ennen ajamista.

– Olin luullut, että kaksisuuntainen mielialahäiriöni oli hallinnassa. Olin ollut väärässä, Suominen kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa.

Suominen sai masennusdiagnoosin ja hoitoa sairauteen ensimmäisen kerran vuonna 2013. Seuraavana vuonna diagnoosi tarkentui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. 

Kun diagnoosi ja lääkitys saatiin kohdilleen, Suominen uskoi, että mielialan heilahtelut pysyvät kurissa. Hyvää vaihetta kesti noin kolme vuotta. 

– Rattikäry oli täydellinen oma moka. Itsesyytökset vaikeuttivat toipumista. Olin juuri saanut niin työ- kuin ihmissuhdeasiani kuntoon. Sitten rikoin kaiken, Suominen tilittää. 

– Oma hölmöily otti raskaasti päähän. Koin, että petin työyhteisöni, läheiseni ja ennen kaikkea itseni.

Yle: Päätös oli vaikea

Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen vahvisti Tapio Suomisen työsuhteen päättymisen MTV:lle eilen tiistaina 21. helmikuuta.

– Pitää paikkansa. Päätös oli vaikea, mutta se on tehty vakaan ja perusteellisen juridisen harkinnan jälkeen, Pokkinen kommentoi.

Suominen ehti työskennellä Ylellä noin 30 vuotta. 

Lähde: Me Naiset

Lue myös:

    Uusimmat