Me Naiset: Dome Karukoski erosi puolisostaan

Me Naisten mukaan elokuvaohjaaja Dome Karukoski erosi vaimostaan Nadia Karukoskesta muutama vuosi sitten. Eroon johti henkilökohtaisen elämän uudistus korona-ajan myötä. 

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski, 47, kertoi Me Naisten 1. helmikuuta julkaistussa artikkelissa, että korona-aika johti hänellä henkilökohtaisen elämän uudistukseen. Ennen tuota ajanjaksoa hän vietti käytännössä lentokoneessa viisi vuotta lentäen Suomen, Los Angelesin ja Ison-Britannian väliä. 

Koronan aikana Karukoski palasi maailmalta kotiin ja on tehnyt paljon töitä Suomessa. Karukoskella on nyt 9- ja 5-vuotiaat lapset.

– On kuitenkin hyvin lyhyt aika, kun lapset ovat pieniä, ja nukun yöni niin, että ainakin yksi pieni käsi on naamallani, Karukoski kertoi Me Naisille.

Karukoski kertoi Me Naisille olevansa nykyään eronnut mies. 

– Se tapahtui muutama vuosi sitten, vähän osana tätä uudistusta, Karukoski kertoi.

Vielä vuonna 2019 Karukoski nähtiin puolisonsa ja lastensa äidin Nadia Karukosken kanssa Linnan juhlissa. 

Ohjaaja kertoi Me Naisille, että hänen työnsä soveltuu hyvin uuteen elämäntilanteeseen.

– Olen sillä tavalla aikataulujeni herra, että jos on joku lasten meno, voin siirtää muuta siksi aikaa, ja jatkaa hommia sen jälkeen, Karukoski kertoi. 

Karukoski on ohjannut muiden muassa elokuvat Tom of Finland (2017), Mielensäpahoittaja (2014) ja Leijonasydän (2013).

Lähde: Me Naiset

Lue myös:

    Uusimmat