Max Jakobson 1923–2013: Oman tiensä kulkija oli yltää YK:n pääsihteeriksi

Suurelle yleisölle Jakobson tuli tunnetuksi viimeistään syksyn 1961 legendaarisesta lehtikuvasta. Siinä Jakobson tutkii presidentti Urho Kekkosen seurueen kera Havaijin tyrskyjen ääressä puhelinsanomaa Neuvostoliiton nootista.

Jakobson oli pitkään läheisissä tekemisissä presidentti Kekkosen kanssa ja pääsi näin seuraamaan aitiopaikalta Suomen tasapainottelua kylmän sodan viimoissa.

Oman tiensä kulkija ei silti kuulunut Kekkosen lähipiiriin. Jakobson oli kuitenkin luotettava ja taitava työntekijä, joten myös Kekkonen käytti ahkerasti hänen palveluksiaan.

Neuvostoliiton hampaissa

Jakobson syntyi 30. syyskuuta 1923 Viipurissa juutalaiseen perheeseen. Juutalaistausta oli yhtenä osatekijänä myös sille, ettei Jakobsonista 1970-luvun alkuvuosina tullut YK:n pääsihteeriä.

Hän oli hyvin vahva ehdokas tälle halutulle paikalle. Etenkin presidentti Kekkonen teki Jakobsonin puolesta pohjatyötä, mutta pääsihteerihanke kaatui lähinnä Neuvostoliiton vastustukseen.

Jakobsonin näkemykset eivät aina miellyttäneet itänaapuria. Tamminiemen pesänjakajat -kirja luonnehtikin häntä Suomen porvariston Susloviksi, viittauksena Neuvostoliiton pääideologiin Mihail Susloviin.

Jakobson kuului ulkoministeriössä "everstijunttaan" eli "tohtorikoplaan". Hän on itse kertonut, että länsimieliseksi syytetyn ryhmän tavoitteena oli yksinkertaisesti estää Suomen ajautuminen liiaksi itään puolueettomuuslinjalta.

Viittaus eversteihin ja tohtoreihin ei Jakobsoniin sovellu. Hän ei ollut koulutukseltaan sotilas eikä liioin tohtori. Peruskoulutukseltaan hän oli ylioppilas.

Toimittajasta virkamieheksi

Jakobson taisteli jatkosodassa tykistössä. Sotien jälkeen hän toimi 1948–53 Uuden Suomen Lontoon-kirjeenvaihtajana.

Toimittajan uralta Jakobson napattiin ulkoasiainhallintoon Washingtoniin, ja sille tielle hän myös jäi. Vuodesta 1965 vuoteen 1972 Jakobson oli Suomen pysyvä edustaja YK:ssa.

1970-luvun puolivälissä Jakobson siirtyi Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajaksi. Eläkkeelle hän jäi 1984.

Jakobson ei kuitenkaan vetäytynyt hiljaiseksi eläkevaariksi vaan jatkoi ahkeraa kirjoittamista. Hänen lukuisat ulko- ja turvallisuuspoliittiset kannanottonsa keräsivät sekä kiitosta että arvostelua. Hän ei läheskään aina yhtynyt yleiseen näkemykseen.

Tv-haastatteluista kuuli, miten Jakobsonin ääni hiipui aina vain ohuemmaksi, mutta mielipiteille niin ei käynyt.

Kynävirtuoosi

Jakobsonin ylivertaiset kirjoittajan lahjat tulivat esille jo hänen kirjeenvaihtajakautenaan. Hän oli analyyseissään taitava ja terävä. Tässä auttoi loistava suomen kielen tyylitaju, jota maustoi huumori, välillä myös itseironia.

Jakobsonin kirjallinen läpimurto oli vuonna 1955 ilmestynyt, suurta huomiota saanut teos Diplomaattien talvisota. Kirja käännettiin ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi.

Myöhemmin hän julkaisi useita kirjoja Suomen ulkosuhteista ja kansainvälisestä politiikasta. Tunnettuja ovat muiden muassa opukset Kuumalla linjalla ja Veteen piirretty viiva.

Mittavin Jakobsonin kirjallisesta tuotannosta on kolmiosainen 20. vuosisadan tilinpäätös -teossarja. Teoksen kakkososa Pelon ja toivon aika ylti Finlandia-ehdokkaaksi.

(MTV3 – STT)

Max Jakobson on kuollut

Niinistö: Jälkipolvet tulevat muistamaan Jakobsonin