Erilaiset arvomaailmat ja aatteelliset ideat ovat aina vaikuttaneet maailman kehitykseen. Liian usein me taidamme arvioida kehitystä pohtimalla, mitä yksittäiset maat ja niiden johtajat ovat tekemässä. Hedelmällisempi tarkastelukulma on tarkastella valtioiden rajojen yli menevien virtausten luonnetta. Ihmiset luovat näitä aatteita ja aina löytyy johtajia, jotka asettuvat hyödyntämään näitä virtauksia, kirjoittaa Matti Vanhanen nettikolumnissaan.
Pieni maa joutuu nojaamaan siihen, että sääntöihin, sopimuksiin ja yhteisiin järjestöihin sitoutumalla saamme vakautta ja rauhaa.
Tällä hetkellä tämä ajattelu ei ole aatteellisessa valtavirrassa. Venäjä valtasi vastoin ETYJ:n periaatteita Krimin, Iso-Britannia eroaa unionista, USA leikkaa suurimpana maksajana rajusti YK:n resursseja ja Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta erotaan. YK ei vetoomuksillaan vaikuta ja EU on pakolaisaallon jäljiltä sisäisesti hajanaisempi kuin haluamme tunnustaa.
Kun kerran sääntöjä rikotaan tai niistä irrotaan, antaa se lupalapun seuraaville tehdä samoin. Tällainen kierre uhkaa nyt.
Kansallinen individualismi
Aallon harjalla sitä vastoin ratsastaa kansallinen individualismi. Yhdysvaltojen vaalien pääsanoma oli "USA ensin". Brexit-äänestyksen tulos kertoi samasta hengestä. Itävallan tuore presidentinvaaliasetelma kertoi samasta.
Huhtikuussa ranskalaiset menevät vaaliuurnille äänestämään samasta. Ja mitä onkaan Venäjän identiteetin rakentaminen: siinä korostuu sama vire.
Oma historiallinen paradoksinsa on se, että globalisaation ylilyönneistä kritiikkiä esittäneet tahot – vastustaessaan ylikansallisen kapitalismin lieveilmiöitä – tekivät taustatyötä ja mielipidevaikuttamista, jota nyt protektionismia keppihevosenaan käyttävät hyödyntävät puhuessaan oman maansa tuotannon ja työpaikkojen puolustamisesta muita vastaan.