Matkalla Pomon konserttiin? Muista nämä

Bruce Springsteen esiintyy tänään olympiastadionilla Helsingissä. Pomo aloittaa esiintymisen noin klo 19 aikaan, mutta stadionin uloimmat portit avataan jo klo 16.

Sisemmillä porteilla turvatarkastus alkaa noin klo 17, jolloin myös itse stadionille pääsee sisään. Järjestäjä muistuttaa, että annetut ajat ovat arvioita ja voivat muuttua.

Yleisöä kehotetaan saapumaan paikalle julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen. Tapahtuman puolesta ei ole järjestetty pysäköintiä, ja lisäksi Mäntymäentiellä on pysäköintikielto. Myös Hammasköldintie on suljettu yleiseltä liikenteeltä puoleenyöhön saakka. HSL sekä VR varautuvat konserttiin lisävuoroin ja -kalustein.

Paikalle on saapumassa noin 43 000 katsojaa.

Kielletyt tavarat

Järjestäjä Live Nation muistuttaa, että useiden tavaroiden tuominen konserttiin on kiellettyä. Kotiin kannattaa jättää ainakin videolaitteet, nauhurit, järjestelmäkamerat, telttatuolit, laser-osoittimet, alkoholit, tölkit, purkit, aseet, ilotulitteet sekä muut vaaralliset aineet tai välineet. Myöskään sateenvarjoja ei saa tuoda turvallisuuden ja avattujen varjojen aiheuttamien näköesteiden vuoksi.

Konserttiin saa ottaa mukaan enintään puolen litran avaamattoman vesi- tai virvoitusjuomapullon. Stadionilla ei saa myöskään tupakoida.

Vielä viimeiseksi – Pomon keikalle kannattaa järjestäjän mukaan varautua kuulosuojaimin. Jos tavaraa tulee kerättyä matkaan liian paljon, voi osan jättää stadionin ulkopuolelle maksulliseen narikkaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat