Matilda Castren teki huiman nousun Yhdysvalloissa

Suomalaisgolfari Matilda Castren paransi komeasti sijoitustaan Yhdysvaltain Marylandissa pelattavan naisten LPGA-mestaruuskilpailun toisella kierroksella. Suomalainen on nyt jaetulla sijalla 17, kun avauskierroksen päätteeksi hän jakoi sijaa 88

Castrenin tulos on nyt yksi alle parin yhteistuloksella 143 lyöntiä. Kun ensimmäisellä kierroksella suomalainen käytti 76 lyöntiä, toisella kierroksella hän löi 67 kertaa. Hän teki toisella kierroksella viisi birdieä eikä lyönyt yhtäkään bogia.

– Taisi olla minun ensimmäinen bogivapaa kierros majorissa, Castren iloitsi tiedotteessa.

– Taisin osua kaikkiin griineihin, en ainakaan muista tsipanneeni kertaakaan. Se helpotti tuloksen tekemistä.

Toisen kierroksen päätteeksi Suomen Sanna Nuutinen jakoi 121. sijaa ja karsiutui seuraavilta kierroksilta. Nuutisen tulos oli kahdeksan yli parin eli 152 lyöntiä. 

Kisaa johtaa ylivoimaisesti Etelä-Korean Chun In-gee tuloksella 11 alle parin eli 133 lyöntiä. Kuusi lyöntiä hänen perässään ovat toista sijaa pitävät Yhdysvaltain Jennifer Kupcho ja Uuden-Seelannin Lydia Ko.

Castrenin ero kärkeen on kymmenen lyöntiä, mutta Kupcho ja Ko ovat vain neljän lyönnin päässä suomalaisesta.

Kolmas kierros pelataan tänään lauantaina. Castren aloittaa kierroksensa Suomen aikaa kello 16.28.

Lue myös:

    Uusimmat