Töissä vietetään suhteellisen paljon aikaa, joten olisi hyvin tärkeää nauttia siitä mitä tekee. Hyvinvoinnin asiantuntija Ilkka Koppelomäki neuvoo, kuinka töiden tekoon saa lisäintoa.
NLP-kouluttajana toimivan Koppelomäen mukaan innostus on tunnetila, johon ihminen pääsee helposti, jos on jotain opittavaa tai jos puuhailee sellaisten asioiden parissa, mitkä tuntuvat luonnostaan mukavilta. Työnteko ei kuitenkaan aina maistu, joten onkin tärkeää huomioida ne asiat ja hetket, jotka todella saavat innostumaan.
– Eri ihmiset innostuvat eri asioista. Jos kaipaat lisäinnostusta töiden tekoon, niin mieti, mikä innostaa sinua? Mitä työstäsi puuttuu, mikä lisäisi innostusta, Koppelomäki neuvoo pohtimaan.
Työpäivän aikana saattaa toistaa päivästä toiseen samaa kaavaa. Tämä ei kuitenkaan lisää intoa töiden tekoon.
– Mieti, mitä sinä voisit oppia työssäsi tai miten voisit kehittyä? Jos siihen ei ole työssäsi mahdollisuutta, niin keskustele pomosi kanssa ja miettikää yhdessä vaihtoehtoja siihen, miten voisitte kehittää työtäsi, Koppelomäki kertoo.
Löydä merkityksellisyys
Hyvinvoinnin asiantuntijan mukaan työnteosta täytyy löytää jotain merkityksellisyyttä.
– Koe itsesi merkitykselliseksi. Ihan sama mitä teet työksesi ja vaikka et saisi haluamaasi kannustusta ympäriltäsi. Innostuneet ihmiset kokevat, että he tekevät merkityksellistä työtä ja että he ovat merkityksellisiä. Kaikki työ on merkityksellistä, sinun vain tarvitsee kokea se, Uskalla Innostua -tiimin perustaja ohjeistaa.
Useimmat meistä iloitsevat saatuaan uuden työpaikan. Tämä innostuneisuus ei kuitenkaan välttämättä kestä kauaa, sillä samojen asioiden tekeminen saattaa joskus pitkästyttää. Keksi kuitenkin keinoja, joilla saisit työhön lisää mielekkyyttä.
– Jos et ole koskaan ollut innoissasi työstäsi, niin voit kuitenkin luoda siihen innostuksen. Jos olet jo joskus ollut innoissasi työstäsi, niin muistele, mikä sai sinut alun perin innostumaan kyseisestä työstä. Muistuta itseäsi siitä. Jokainen voi joskus kyllästyä siihen, mitä tekee. Harjoittele innostus takaisin työtäsi kohtaan olemalla useammin innostunut työhösi liittyvistä asioista, Koppelomäki ohjeistaa.
Hyvinvoinnin ammattilaisen mukaan ihmisen tulee keksiä syitä siihen, miksi tekevät sitä mitä tekevät. Lisäintoa työntekoon saa, jos keksii itselleen useita syitä.
– Jos sinulla ei ole järkeviä syitä, niin sinun tulee keksiä niitä, mikäli haluat lisää innostusta työhösi. Kertaa syyt joka päivä ennen töitä, NLP-kouluttaja kertoo.
Ira Juvonen, ira.juvonen@mtv.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää