Martti voi olla jalkeilla vain puoli tuntia päivässä
Kipujen selättämä Martti* odottaa selkäleikkaukseen pääsyä lähikuukausina.
Martin selkävaivat alkoivat 80-luvun lopussa ja pakottivat hänet lopettamaan aktiivisen urheilun 90-luvun puolivälissä. Töitä Martti jatkoi vielä, vaikka kivut haittasivatkin arkielämää.
– Vuosituhannen vaihteessa olin kipukuntoutuksessa ja sain eläkepaperit. En kuitenkaan halunnut jäädä vielä eläkkeelle, joten sinnittelin töissä vielä joitakin vuosia, Martti kertoo.
Vuonna 2004 tilanne paheni niin paljon, ettei vaihtoehtoja enää ollut. Martin oli jäätävä pois työelämästä.
Vahvoja lääkkeitä kourakaupalla
Vuosien varrella Martti kävi lukuisissa tutkimuksissa. Hänelle määrätyt lääkemäärät kasvoivat kasvamistaan. Pahimmillaan Martin oli otettava 12 erilaista pilleriä päivässä. Mukana oli hyvin vahvoja särkylääkkeitä.
– Kyllä lääkkeet kipuihin auttavat, mutta ei niiden pitäisi ihmisen pääravintoa olla. On järkyttävää, että ihmisille tarjotaan vain nappia napin perään ja sanotaan, että kyllä se siitä. Lääkemäärät alkoivat tuntua todella älyttömiltä.
Martille määrättyjä lääkemääriä ihmeteltiin myös apteekissa.
– Apteekissakin kerran soittivat lääkärille ennen kuin sain lääkkeet mukaani.
Kritiikkiä terveydenhuoltojärjestelmälle
Vuonna 2008 oireet alkoivat jälleen pahentua, ja viime kesänä Martti pelkäsi jo joutuvansa pyörätuoliin.
– Siihen asti pärjäilin kipulääkkeillä jotenkuten, mutta viime kesänä seinä tuli vastaan. Hakeuduin jälleen tutkimuksiin ja joulun alla löysin viimein lääkärin, joka sanoi, että tällainen lääkkeiden syönti ja rahan tuhlaus pitäisi saada loppumaan. Hän määräsi minut hermoratatutkimuksiin, ja nyt olen leikkausjonossa odottamassa pääsyä hermopinneleikkaukseen.
Yksinkertaista leikkausjonoon pääsy ei ollut. Terveydenhuoltojärjestelmän kanssa tutuksi tullut Martti on alkanut ihmetellä suomalaisen järjestelmän byrokratiaviidakkoa.
– Minut laitettiin ajamaan 70 kilometriä sen takia, että lääkäri sai kertoa minulle kasvotusten, että pääsen seuraavaksi hermoratatutkimuksiin. Sen jälkeen ajoin paikan päälle itse tutkimuksiin ja vielä kolmannen kerran erikseen vain kuullakseni olevani leikkausjonossa.
– Ei ihme, että terveyskeskuksissa on hirveät jonot, jos tällaisten asioiden takia pitää lääkäriaikoja varata. Eikö tällaisia ilmoituksia voisi hoitaa puhelimitse tai kirjeitse? Martti ihmettelee.
Liikkumattomuus ottaa koville
Martti ei tällä hetkellä tiedä, milloin leikkauksen aika koittaa, mutta lupausten mukaan odotusaikaa on jäljellä enää korkeintaan pari kuukautta.
– Vaikka kuinka yrittää ajatella positiivisesti, niin kyllä se alkaa rassata, kun ei voi kuin katsella ikkunasta ulos. Pystyn liikkumaan vain puolen tunnin ajan päivässä. Fyysiset harrastukset niin maalla kuin vesilläkin ovat jääneet pois, ja siksi myös kavereiden tapaaminen on jäänyt kovin satunnaiseksi. Sekin harmittaa.
Lapsenlapset ja perhe tuovat kuitenkin iloa elämään.
– Lapsenlapsetkin kyllä ihmettelevät, miksi ukki itkee eikä kävele tai mitään. Kivut ovat niin kovat, ettei sille mitään voi, että vesi valuu silmistä.
Vuosien varrella Martti on kokeillut myös vaihtoehtohoitoja, mutta niistä saatu apu ei ole ollut pysyvää.
– Olen käynyt reikihoidossa, hermoratahierojalla, akunpunktiossa, osteopaatilla ja fysikaalisessa. Manuaalisten käsittelyjen jälkeen olen ollut entistä kipeämpi kotiin lähtiessäni. Nyt täytyy vain toivoa, että tulevasta leikkauksesta olisi oikeasti apua.
*) Nimi muutettu
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
08:26
Ukrainan vastahyökkäys: Kartta näyttää, missä Leopardit nyt pyrkivät läpimurtoon
-
08:06
Suora lähetys: Miten hallitusneuvottelut etenevät?
-
07:55
Rammsteinin Till Lindemann kiistää syytökset asianajajien kautta: "Ryhdymme välittömästi oikeustoimiin"
-
07:47
Topi Raitanen teki merkittävän muutoksen ja ottaa nyt "koneestaan" kaiken irti – kova arvio Pariisin kisasta
-
07:21
Rahapulaisen opiskelijan älynväläyksestä kasvoi kansainvälinen bisnes – näin käy käytettyjen muumimukien kauppa!
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
Lataa lisää