Hyvin säilötyistä elintarvikkeista on iloa läpi vuoden.
Säilömiseen on monia tapoja. Tärkeää on varmistaa mitä ja mihin säilöö, sekä missä tuotteita säilyttää.
Lue nyrkkisäännöt onnistuneeseen säilömiseen.
Säilö hyviä raaka-aineita
– Ensinnäkin varmistetaan, että säilötään puhtaita, laadukkaita ja ensiluokkaisia raaka-aineita. Huonot säilöttävät saattavat huonontaa koko lopputulosta ja vaikuttaa säilyttävyyteen, sanoo Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen kotitalousneuvoja Airi Syrjälä.
Säilöntäastioiden ja -purkkien pitää olla puhtaita ja desinfioituja. Purkin kansi tulee sulkea tiiviisti.
Käytä näitä säilöntämenetelmiä
Kotona voi säilöä ruokia pakastamalla, kuivattamalla, suolaamalla, hapattamalla ja tekemällä etikkasäilykkeitä.
– Yrttejä, sieniä, mustikoita ja ruusunmarjoja voi esimerkiksi kuivata. Kaalista voi tehdä hapankaalia, joka on terveellistä. Etikkasäilykkeet ovat jokapäiväistä kodin arkea.
Etikkaan voi säilöä esimerkiksi punajuuria, kurkkuja, vihreitä tomaatteja tai kurpitsaa.
Kalaa voi suolata pakkaseen ja muun muassa marjoja voi pakastaa koko vuoden vitamiinivarastoksi.
Säilytä oikeissa olosuhteissa
Syrjälän mukaan pimeät ja viileät olosuhteet ovat yleensä parhaimmat säilykkeille.
Hapankaalia tehdään laittamalla pilkottua kaalia suureen astiaan. Kaali suojataan joko leivinpaperilla tai kaalinlehdillä, minkä jälkeen kaalin päälle laitetaan mahdollisimman suuri paino.
Ensimmäiset kahdesta kolmeen päivää kaalia hapatetaan huoneenlämmössä, tämän jälkeen kaali siirretään 15–18 asteiseen tilaan, jossa kaali saa hapattua muutaman viikon. Happamoituminen perustuu maitohappobakteereihin, jotka tuhoavat muut bakteerit. Käymistä voi auttaa laittamalla mukaan maitoheraa.
– Hapankaalin käymistä kannattaa seurata päivittäin. Apteekista saa pH-papereita, joilla voi varmistaa, että kaali on alkanut käymään. Kun pH-arvo on neljä tai sen alle, kaalin voi säilöä purkkeihin. Paras säilöntälämpötila kaalille on neljä astetta.
Kaikkea ei tarvitse säilöä kerralla
Paras aika säilömiseen on syksyllä, kun juurekset ja vihannekset valmistuvat omilta kasvimailta. Vaikka omaa kasvimaata ei löytyisikään, niin kasvikunnan tuotteet ovat syksyllä halvempia kuin keväällä.
Syrjälä vinkkaa, että tuotteita ei ole pakko muuttaa säilykkeiksi kerralla, vaan esimerkiksi marjoja voi höyrystää mehuksi pitkin vuotta.
Joulun alla syksyllä tehdyt soseet helpottavat jouluvalmisteluissa.
Vaikka hyvin säilötyt säilykkeet kestävät hyvin aikaa, on kotisäilykkeet hyvä syödä vuoden sisään, ja tehdä niin tilaa uusille säilykkeille.
– Pyritään säilömään seuraavaan satokauteen kerrallaan.
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
Lataa lisää