Liitto- ja toimialakohtaiset neuvottelut uusista työ- ja virkaehtosopimuksista käynnistyvät jälleen ensi syksynä. Keskitettyjen työmarkkinasopimusten aika vaikuttaa olevan pysyvästi ohi.
Suomen työmarkkinamalli hakee etenkin teknologia- ja metsäteollisuudessa yrityskohtaisen sopimisen kautta uutta suuntaa ja mannerlaattojen liikkuminen jatkuu. Mahdolliset muutokset sopimusten yleissitovuuteen ja liittokierroksen päänavaukseen selviävät myöhemmin.
Toimialakohtaisten sopimusten päättymisen aikajana on lyhentynyt viime kierrokseen verrattuna. Teollisuuden sopimukset päättyvät loppuvuodesta ja kunta-alan sopimukset ovat voimassa ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. Neuvottelujen suma näyttää ajoittuvan tällä kertaa vuoden vaihteeseen ja alkukevääseen. On todennäköistä, että keskusjärjestöt pyrkivät koordinoimaan omien liittojen tavoiteasettelua ja varsinaisia neuvotteluja.
Tulevalla työmarkkinakierroksella on keskeinen vaikutus siihen, kuinka Suomen kansantalous toipuu koronasta ja miten kansainvälinen kilpailukyky, työllisyys ja julkinen talous kehittyvät. Siksi on välttämätöntä jatkaa maltillisia työmarkkinaratkaisuja ja uudistaa sopimuksia tuottavuuden edistämiseksi. Talouspolitiikan ja työmarkkinoiden koordinaatio on kyettävä varmistamaan. Yhteisen tilannekuvan muodostaminen talouden ja työllisyyden näkymistä niin työmarkkinakeskusjärjestöjen kuin etenkin toimialakohtaisten sopijaosapuolten kesken on ratkaisevaa.
KT:n asema muuttuu sote-uudistuksessa
Kunta-ala on ylivoimaisesti Suomen suurin työmarkkinasektori niin palkkasummaltaan kuin henkilömäärältään. Kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa on yli 425 000 palkansaajaa ja työvoimakustannukset vuositasolla ovat noin 22 miljardia euroa.
Vaikka paikallisen sopimisen ja tuottavuuden edistämisen tarpeet korostuvat kunta-alallakin, näköpiirissä ei ole vastaavaa loikkaa vain työnantajakohtaiseen sopimiseen kuten esimerkiksi metsäteollisuudessa. Kunta-alan sopimusjärjestelmä perustuu lainsäädäntöön, jossa määritellään valtakunnallisten ja paikallisten virka- ja työehtosopimusten osapuolet.
KT Kuntatyönantajat toimii lain mukaan valtakunnallisena työnantajaorganisaationa ja henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt, jotka ovat käytännössä neuvottelujärjestöjä. Jos eduskunnassa loppusuoralla oleva sote-uudistus etenee, KT:n asema muuttuu valtakunnalliseksi kunta- ja hyvinvointialuetyönantajaksi.
Julkisen talouden näkymät vaisut – uutta jakovaraa ei ole syntynyt
Valtiovarainministeriö arvioi viimeisimmässä taloudellisessa katsauksessaan, että julkisen talouden alijäämä eli menojen ja tulojen välinen epätasapaino pysyy vuonna 2021 edelleen suurena. Koronaepidemian vuoksi päätetyt tukitoimet ja sen aikana kertyneen palvelu- ja hoitovelan purkaminen pitävät julkiset menot korkeina. Kuntasektorin menot ovat vuonna 2022 selvästi suuremmat kuin tulot.
Kuntataloudessa ja myöhemmin hyvinvointialueiden taloudessa on merkittävä epäsuhta tulojen ja menojen välillä. Se korostuu, kun pandemia on ohi. Julkisten menojen ja tulojen välille jää huomattava epätasapaino eli kestävyysvaje, jonka mittaluokka on noin kolme prosenttia suhteessa BKT:hen eli noin kahdeksan miljardia euroa vuoden 2025 tasossa.
Vaisut yleiset kasvunäkymät ja krooninen alijäämä varjostavat julkisen talouden paluuta normaaliin. Tilannetta vaikeuttavat myös väestön ikääntyminen ja työikäisen väestön määrän väheneminen.
Kuntatalouden lähivuosien heikoista näkymistä huolimatta kuntien tehtäviä ja velvoitteita on laajennettu ja pysyviä kustannuksia lisätty. Lisäksi kuntataloutta ja kuntatyönantajien kilpailukykyä heikentää nykyäänkin yksityistä sektoria noin neljä prosenttiyksikköä korkeampi työnantajan eläkemaksu, jonka suuruus tänä vuonna on yhteensä noin 735 000 000 euroa.
Vaikka talouden elpyminen näyttää käynnistyvän, kuntatalouteen ei ole syntynyt uutta jakovaraa ja koronan lopullinen lasku kunnille on vielä auki. Siksi on välttämätöntä jatkaa maltillisia työmarkkinasopimuksia ja turvata häiriötön kansalaisille tärkeiden palveluiden tuottaminen.
Sopimus- ja neuvottelujärjestelmä uudistuu
Kunta-alan sopimus- ja neuvottelujärjestelmä on muuttumassa jo sopimuskauden aikana historiallisella tavalla. KT ja pääsopijajärjestöt ovat äskettäin sopineet muutokset KVTES- ja OVTES-sopimuksiin sekä uuden SOTE-sopimuksen. Sosiaali- ja terveydenhuollon uusi työ- ja virkaehtosopimus (SOTE-sopimus) tulee voimaan 1. syyskuuta 2021. Siihen siirretään noin 180 000 palkansaajaa Kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES). SOTE-sopimuksesta tulee tämän jälkeen henkilömäärältään Suomen suurin yksittäinen työ- ja virkaehtosopimus.
Palkkaus- ja työaikajärjestelmien uudistamista täytyy jatkaa palvelutoiminnan tuloksellisuutta parantavaan suuntaan. Kunta-alalla ovat työmarkkinoiden laajimmat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen ja paikallisia eriä tarvitaan seuraaviinkin sopimuksiin kannustavan palkkauksen edistämiseksi.
KT:lla ja pääsopijajärjestöillä on vuosikymmenten hyvä kokemus yhteistoiminnallisesta työelämän kehittämisestä. KT pitää tärkeänä, että työmarkkinaosapuolet jatkavat tulevallakin sopimuskaudella laaja-alaista kehittämistyötä työolojen ja työhyvinvoinnin parantamiseksi sekä seuraavat työn murroksen vaikutuksia työelämään. Kunnat ja kuntayhtymät panostavat lisäksi omin toimin laajasti johtamisen, henkilöstön osaamisen ja työolojen kehittämiseen.
Palkkojen yhdenmukaistaminen kärkipalkkoihin vaarantaa sote-uudistuksen rahoituspohjan
Sote-uudistuksen toteutuessa kunnista ja kuntayhtymistä siirtyy yli 210 000 työntekijää ja viranhaltijaa hoitamaan hyvinvointialueiden tehtäviä. Näistä noin 175 000 siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Palkkatasot samoissakin tehtävissä voivat vaihdella suuresti, koska jokainen kuntatyönantaja on maksanut tehtäväkohtaista palkkaa oman palkkausjärjestelmänsä mukaisesti.
Sote-uudistuksessa tulevien hyvinvointialueiden rahoituspohja vaarantuu, jos työnantajaorganisaatiot joutuvat yhteensovittamaan palkkansa korkeimpien palkkojen mukaan. Palkkojen yhteensovitus eli harmonisointi niin sanottuun kärkipalkkaan nostaa julkishallinnon kustannuksia vähintään 500 miljoonalla eurolla vuodessa. Jos hyvinvointialueille ei osoiteta täysimääräisesti kohdennettua rahoitusta palkkaharmonisaation toteuttamiseen, on alueellisten palvelujärjestelmien kantokyky vakavasti uhattuna. Talouden sopeuttaminen leikkauksilla palvelutuotannosta on useilla alueilla äärimmäisen vaikeaa.
Hallituksen arvio palkkaharmonisoinnin kustannuksista sisältää paljon epävarmuustekijöitä. Kustannusten suuruuteen vaikuttavat hyvinvointialueiden konsernirakenne ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuksiin myöhemmin neuvoteltavat uudet palkkausjärjestelmät. Nykyisen oikeuskäytännön valossa kustannuskasvun riskitekijät ovat kohonneet, koska harmonisointitaso on noussut palkkavertailun korkeimpaan palkkaan.
Työvoimakustannusten nousu voi olla niin suurta, että se uhkaa koko sote-uudistuksen kustannusten kehitykselle asetettuja tavoitteita ja lisää pysyvästi julkisen talouden kustannuksia.
KT on esittänyt mallin, jolla yhteensovittamisesta aiheutuvia kuluja rajoitettaisiin. Kenenkään palkkaa ei hyvinvointialueille siirtymisen johdosta alennettaisi, mutta yhteensovittaminen tapahtuisi keskimmäisen palkan eli mediaanin tasolle vaativuusryhmittäin. Ne palkansaajat, joille muodostuisi ylimenevä osa, säilyttäisivät sen niin kauan kuin tehtävä pysyisi samana. Tällainenkin harmonisaatio nostaisi joka tapauksessa merkittävästi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön yleistä ansiotasoa yli sopimuskorotusten.
Harmonisointi voi oikeuskäytännön valossa olla varsinainen kaikkien palkkaohjelmien äiti ja kustannuslisäysten automaatti, jollei sitä rajoiteta lainsäädännöllä.