Marjatta sai uuden maksan ja lisäaikaa elämälleen
Mystinen maksasairaus kaatoi joensuulaisen Marjatta Lustigin, 62, sairaalan vuoteeseen moneksi kuukaudeksi. Kun hänelle pitkän odotuksen jälkeen löydettiin uusi maksa, hän oli jo niin huonossa kunnossa, että lääkärit olivat vähällä luovuttaa.
– Onneksi eivät luovuttaneet, Marjatta Lustig sanoo nyt, kun maksansiirtoleikkauksesta on kulunut lähes 14 vuotta.
Lustig on aina ollut kova tekemään töitä. Päivisin hän työskenteli laboratoriossa ja illat kuluivat Joensuun kaupunginvaltuuston ja lautakuntien kokouksissa istuessa tai muita luottamustehtäviä hoitaessa. Kaiken kukkuraksi hän opiskeli.
– Olin koko kevään 1997 todella väsynyt, mutta luulin, että väsymys johtui vain siitä, että olin koko ajan menossa, Lustig kertoo.
Kun pääsiäinen koitti, Lustig alkoi epäillä, että väsymyksen takana saattaisi olla jotain muutakin.
– Olin niin väsynyt, että en oikein jaksanut pysyä pystyssä. Mutta vasta sitten, kun vartalooni alkoi kertyä nestettä ja ihoni muuttua keltaiseksi, menin lääkäriin.
Koko kesä sairaalassa
Ensin luultiin, että oireet johtuivat sappikivistä. Myöhemmin kuitenkin selvisi karu totuus; Lustigin maksa oli surkastunut lähes olemattomiin, ja ainoa tapa saada Lustig kuntoon oli etsiä hänelle uusi maksa.
– Makasin koko kesän sairaalassa ja olin niin huonossa kunnossa, että valmistauduin jo henkisesti kuolemaan. Samalla osastolla kanssani oli kuitenkin ihmisiä, jotka olivat vielä sairaampia kuin minä. Heiltä sain voimaa.
– Eräs syöpäpotilas pyysi minua kerran katselemaan kanssaan ikkunasta ulos ja ihailemaan pihalla kasvavaa voikukkaa. Sillä hetkellä tajusin, että haluan jatkaa elämääni ja taistella siitä, Lustig muistelee.
Uusi maksa löytyi viimehetkellä
Viimein elokuun lopussa Lustigille löytyi sopiva maksa, mutta sen saikin eräs nuorempi henkilö, joka olisi kuollut välittömästi ilman maksansiirtoleikkausta. Tosin Lustig oli itsekin hyvin heikko, ja kun uusi tilaisuus koitti muutamaa päivää myöhemmin, oli jo melkein liian myöhäistä.
– Osa lääkäreistä oli jo sitä mieltä, että en selviäisi leikkauksesta, koska olin niin heikko. Lääkärit eivät kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen leikkauksesta luopumisesta, joten se tehtiin. Siitä olen hyvin kiitollinen.
Maksansiirtoleikkaus on iso operaatio, ja siitä toipuminen vei aikansa. Taitavien lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan avulla Lustig pääsi pian jaloilleen, mutta ei täysin entiselleen.
– Olen aina ollut perusterve, enkä koskaan aiemmin ole ollut päivääkään sairaslomalla, mutta maksanleikkauksen jälkeen sairastuin diabetekseen. Muutamaa vuotta myöhemmin sain myös halvauksen, jonka seurauksena oikea käteni lakkasi toimimasta, eikä toinen jalkanikaan pelaa enää kunnolla.
Ennen niin aktiivinen nainen viettää nykyisin hieman rauhallisempaa elämää, sillä halvauksen jälkeen hänen oli pakko jättäytyä sairaseläkkeelle laboratoriomestarin työstään. Hän on myös vähentänyt luottamustehtäviensä määrää ja tekee sen, minkä jaksaa.
– Vaikka vartaloni ei olekaan enää ennallaan, järki sentään juoksee, ehkä jopa paremmin kuin ennen. Ja päiväni kuluvat kyllä mukavasti, vaikka minulla ei olekaan enää jatkuva kiire, Lustig iloitsee.
Kallis lahja
– Ei mene päivääkään, etten muistaisi, kuinka kalliin lahjan olen saanut. Saan jatkaa elämääni, mutta hän, jonka maksan minä sain, piti kuolla, Lustig sanoo.
Kiitollisuus elämästä kuultaa Lustigin puheesta, kun hän selittää, miten ihanaa on herätä lintujen lauluun, ja miten onnelliseksi hän tulee, kun voi seurata ikkunasta pihan kukkien kasvamista ja ihmetellä muutenkin, mitä luonnossa tapahtuu.
– Ainakin olen oppinut iloitsemaan pienistä asioista.
Vaikka Lustig yleensä on hyvällä tuulella, on hänelläkin murheelliset hetkensä.
– Kärsin kovista hermosäryistä. Maksani takia en voi syödä vahvoja kipulääkkeitä, ja kivut on vaan kestettävä. Joskus mietin, että mitä järkeä tässä kaikessa on, mutta onneksi ne hetket ovat harvassa. Pärjään hyvin, kun pidän mielessäni erään jumpparin antaman ohjeen: Sairaudelle ei pidä antaa valtaa, vaan elämää pitää hallita itse.
Studio55/Elina Rantalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
Lataa lisää