Maria Veitola on tottunut puhumaan asioista suoraan töissä ja yksityiselämässä. Hän kokee, että toimittajan tärkein tehtävä on kysyä ja välittää tietoa.
Maria Veitola on mediapersoona, jonka tuntevat kaikki. Suora, räväkkä, raflaava, ärsyttävä, rohkea – Veitola on tottunut siihen, että hän herättää mielipiteitä. Työn saralla hänellä on jo pitkään ollut monta rautaa tulessa, mutta toisaalta on paljon asioita, jotka hän vielä haluaisi saavuttaa. Lisää kirjoja ja oma talk show, mutta vielä jotakin muuta.
LUE MYÖS: Krista Kososelta tiukka reaktio intiimiin kysymykseen: "En ala puhumaan seksielämästäni"
– Toiveenani olisi muun muassa tehdä dokkareita Suomesta ja suomalaisuudesta – eräänlaisia yökyläilyjä ei-tunnettujen ihmisten luona. Tällä tavoin voisin välittää sellaisten ihmisten tarinoita ja kohtaloita, joiden tarinat eivät muuten tule näkyviksi, Veitola kertoo.
"Kysyn, onko jotakin sellaista, mistä ei syystä tai toisesta haluta puhua"
Yhtenä tärkeimmistä asioista työssään ja elämässä yleensä Veitola pitää rohkeutta tarttua erilaisiin aiheisiin sekä kykyä puhua kaikesta. Suorasukainen toimittaja saa usein myös tylyä palautetta, mutta suhtautuu saamaansa kritiikkiin enimmäkseen ihmetellen.