Seurapiirikaunotar Maria Melin kuoli yllättäen vain 65-vuotiaana.
Seurapiirikaunotar Maria Melin (os. Korpikoski) menehtyi viime viikon perjantaina Helsingissä Meilahden sairaalassa 65-vuotiaana. Maria tuli tunnetuksi puolustusministeri Ingvar S. Melinin puolisona ja hän käänsi usein katseita upealla tyylillään Linnan juhlissa.
MTV3.fi tavoitti Maria Melinin pojan Mikael Melinin, joka toteaa olevansa hieman ”takki tyhjänä” äitinsä kuoleman takia. Ulkomailla asuva Mikael perheineen ehti hyvästellä Marian heidän vieraillessa Suomessa kesäloman aikana muutama viikko sitten. Tieto sairaalaan joutumisesta tuli kuitenkin hieman yllättäen.
– Viimeisinä päivinä emme enää nähneet, emme ehtineet takaisin Helsinkiin, vaikka yritimme.
Maria Melin muistetaan todellisena seurapiirikaunottarena, jonka asuvalintoja ihailtiin erityisesti Linnan juhlissa. Mikael Melin muistuttaa äitinsä olleen myös ahkera yrittäjä.
– Monet muistavat äidin Linnan juhlista, mutta hän ehti myös tehdä paljon: Olla liikekumppani, yrittäjä ja ahkera kolmen lapsen äiti. Hän lähti pienestä yrittäjäperheestä ja oli aina ahkerasti kehittelemässä kaikkea.
Mikael Melin uskoo, että hänen äitinsä räväkkä persoona on jäänyt monelle mieleen.
– Toihan julkisuus mukanaan niin hyvää kuin huonoakin, sillä hän ei ollut mikään tyypillinen edustusrouva. Joskus monet katsoivat häntä vinoon, elämä ei aina ollut helppoa. Pohjalaiset juuret olivat äidissä vahvasti esillä, joten hän oli räväkkä, eikä jäänyt sanattomaksi.
