Maltti on valttia takatalven yllättäessä – myös puutarhatöissä
Takatalvi keskeyttää ikävästi monen viherpeukalon hyvin alkaneen puutarhakauden. Jäistä maata ei kannata lähteä kiireessä kuopimaan, vaan malttaa odottaa, että kevätaurinko sulattaa roudan.
Takatalven yllättäessä on hyvä antaa lepotilassa olevien kasvien odotella kasvukautta vielä rauhassa. Jäistä maata ei kannata turhaan lähteä möyhimään, siinä voi sattua peruuttamattomia vahinkoja kasvien herkille juurille.
Talvisuojat
Talvisuojat suojaavat kasvia polttavalta kevätauringolta. Anna suojien olla vielä paikoillaan. Suojat kannattaa ottaa pois vasta kun maan pintakerros on sulanut.
Havukasvit ja alppiruusut
Paahtava kevätaurinko haihduttaa kasvista vettä, mutta maa on vielä jäässä, eikä kasvi saa maasta vettä. Nopeuta roudan sulamista kastelemalla havukasveja ja alppiruusuja haalealla vedellä.
Kukkapenkki
Anna roudan sulaa ennen kuin alat möyhentää kukkapenkkiä. Voit leikellä talventörröttäjiä pois ja tehdä pientä siistimistä, mutta älä haravoi kukkapenkin pintaa ennen kuin se on kokonaan sulanut. Jäistä maanpintaa möyhentäessä voi käydä niin, että repii vahingossa tarpeellisia kasveja juurinen pois kukkapenkistä.
Nurmikko
Aloita nurmikon hoito varovasti. Kalkitse nurmikko 1–2 vuoden välein. Kalkin voi hyvin heittää hangen päälle. Kun lumi sulaa, kalkki imeytyy märkään maahan helposti. Anna nurmikon kuivahtaa kunnolla ennen kuin aloitat haravoimisen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää