Malesiassa Kaakkois-Aasiassa ainakin 16 ihmistä on saanut surmansa ja liki 20 on edelleen kateissa maanvyöryn jäljiltä, kertoivat viranomaiset perjantaina.

Juuri ennen aamunkoittoa perjantain vastaisena yönä paikallista aikaa tapahtunut vyöry hautasi leirintäalueen lähellä Batang Kalin kaupunkia pääkaupunki Kuala Lumpurin tuntumassa.

Etsintä- ja pelastustyöt turmapaikalla ovat edelleen käynnissä.

Leirintäalueella telttailemassa ollut Veronica Loi kertoi heränneensä yöllä äkilliseen meluun.

– Huomasimme, että vieressämme ollut teltta oli kadonnut, Loi kertoi.

Paikallishallintoa edustavan Nga Kor Mingin mukaan runsaat 60 ihmistä oli löydetty hengissä vyöryn jälkeen.

Ngan mukaan leirintäalueella ei ollut lupaa toimintaansa ja yrittäjiä tullaan rankaisemaan oikeudessa, jos heidät havaitaan syyllisiksi.

Sosiaalisessa mediassa julkaistuissa kuvissa ja videoissa näkyy suuria, kaatuneita puita ja murskaantuneita autoja sekä otsalamppujen valossa maata kaivavia pelastustyöntekijöitä.

Maanvyöryt ovat tavallisia Malesiassa rankkasateiden jälkeen. Rankkasateita esiintyy maassa runsaasti vuodenvaihteen tietämillä.

Batang Kalissa ei kuitenkaan ollut juurikaan satanut perjantain vastaisena yönä.

Maaliskuussa neljä ihmistä sai surmansa, kun maanvyöry hautasi heidän kotinsa Kuala Lumpurin lähiössä.

Lähihistorian tuhoisin maanvyöry sattui vuonna 1993, kun valtava maanvyöry sai 12-kerroksisien asuinrakennuksen romahtamaan Kuala Lumpurin lähellä ja 48 ihmistä kuoli.

Lue myös:

    Uusimmat