AC Milanin kapteeni Paolo Maldini koki yhden jalkapallouransa suurimmista pettymyksistä, kun hänen joukkkueensa kärsi keskiviikkona kirvelevän tappion rangaistuspotkukisassa Liverpoolille Mestarien liigan finaalissa.
Milan menetti ensimmäisen puoliajan 3-0-johtonsa toisen puoliajan alussa, kun Liverpool onnistui kuudessa minuutissa iskemään pallon kolmesti Milan-vahti Didan taakse.
- Tämä on huikea pettymys. Olen pettynyt pelaajaurallani muutamia kertoja, mutta tämä on ehdottomasti yksi raskaimmista tappioista, Maldini murehti.
Ottelun avausmaalin tehnyt Maldini valoi kuitenkin uskoa joukkueeseensa, eikä antanut tappion masentaa liiaksi.
- Meidän on jatkettava pää pystyssä ja hyväksyä tappio, vaikka se niin kirvelevällä tavalla tulikin, Maldini totesi.
(MTV3-Reuters)