Mäkihypyn 18-vuotias suomalaistoivo antoi kovan tulevaisuuden lupauksen – "Sinne tähdätään"

Mäkihyppymaajoukkueen kuopus Vilho Palosaari, 18, on tuulahdus menneestä monella tavalla.

Suomalaiset mäkihyppääjät olivat takavuosina tunnettuja pitkistä hypyistään ja lyhyistä vastauksistaan toimittajille. Suomen viime vuosien kärkihyppääjistä Antti Aalto, Eetu Nousiainen ja Niko Kytösaho ovat juttutuulella toimittajienkin edessä.

– Pitäisikö lyhentää itsekin vastauksia niin rupeaisi hyppy kulkemaan, Nousiainen murjaisi torstaina Planican mäkimontussa harjoitusten jälkeen.

Toistaiseksi kolmikon vastaukset ovat olleet hyppyjä pidempiä, mutta MM-joukkueen kuopus 18-vuotias Vilho Palosaari on tuulahdus menneestä niin hyppyjen kuin vastaustenkin suhteen.

– Turhaa repimistä keulalla, kuusamolaislähtöinen hyppääjä jutteli sen jälkeen, kun oli käynyt selville, että kyseessä on "perusnormaalimäki".

– Ei oikein saanut luontevaa hyppyä, hän tuskaili.

"Pienet ovat tylsiä"

Palosaari debytoi maailmancupissa marraskuussa, avasi pistetilinsä Keski-Euroopan mäkiviikolla tammikuussa ja voitti helmikuussa nuorten MM-kultaa. Viimeksi mainitun osalta hän on samalla tiellä esimerkiksi Matti Nykäsen ja Janne Ahosen kanssa.

Ahonen ja Nykänen olivat 18-vuotiaina aikuistenkin maailmanmestareita, mutta nykyisin mäkisirkuksen mukana kiertää vain harvoin teini-ikäisiä. Palosaari on mukava poikkeus. Hän on yhdeksän vuotta Aaltoa, seitsemän Nousiaista ja viisi Kytösahoa nuorempi ja pärjää heille.

– Aika samanlainen fiilis kuin maailmancupissa. Ei kai tässä, samoja kisoja, samat jätkät, Palosaari kuvaili ensimmäisten aikuisten MM-kilpailujensa tunnelmia.

– Niin, turha on kai alkaa jännittää.

Perjantaina on normaalimäen karsinta ja lauantaina kilpailu. Sunnuntain sekajoukkuekilpailun jälkeen miehet siirtyvät suurmäkeen henkilökohtaista kilpailua ja joukkuekilpailua varten.

– Kyllähän isompi mäki aina parempi on. Pienet ovat tylsiä, Palosaari tuumi ja ilmaisi kiinnostusta myös Planican lentomäkeen, jossa maailmancup huipentuu maalis-huhtikuun taitteessa.

"Seuraavissa olympialaisissa mitaleille"

Oletko asettanut tavoitteita MM-kilpailuihin?

– En ole, Palosaari pyöritteli takatukan verhoamaa niskaansa.

– Kunhan saan omat hyvät hypyt tuohon, pitäisi riittää hyville sijoille, maailmancupissa parhaimmillaan 23:nneksi yltänyt hyppääjä sanoi.

Palosaari palautti Suomen nuoret kultakantaan 18 vuoden jälkeen ja lastasi harteilleen suomalaisen mäkihypyn pelastajan paineet.

– Seuraavissa olympialaisissa mitaleille. Sinne tähdätään. Jos jo parin vuoden päästä hyppy lentäisi ihan kunnolla, Palosaari naulasi tavoitteet seuraaville kolmelle kaudelle.

Joukkuetoverien mukaan Palosaarella riittää jekkuja ja juttuja tutussa seurassa.

– Ihan menevä kaveri, mutta ulospäin ujo. Aika pitkälti sellainen vanhan liiton Hautamäen tyyppinen, Nousiainen mainitsi Matti Hautamäen, joka vei lyhyiden vastausten taiteen omiin ulottuvuuksiinsa.

Hautamäki saavutti neljä olympiamitalia. Siinä riittää tavoiteltavaa Palosaarellekin.

Lue myös:

    Uusimmat