Mäkihyppääjä Jarkko Määtän suuri tuska: hyppy falskaa joka suunnasta ja ponnistusarvotkin notkahtivat – "Kaikessa on jotain väärin"

Antti Aalto tavoittelee kauden parasta: Kilpailu on tiukkaa 1:23
Videolla Suomen ykköstoivo Antti Aalto avaa lähtökohtiaan MM-kisoihin.

Jarkko Määttä vaikutti muutama vuosi sitten lähestyvän pikku hiljaa kohti maailman mäkihyppykärkeä. Juuri nyt 24-vuotiaan Määtän hyppy on pahasti kateissa.

Kuluva kausi on ollut Määtälle tervanjuontia. Jokainen kisa on melkoista taistelua, jos siis kisaan karsinnasta pääsee. Lähtökohdat MM-kisoihin ovat haastavat.

– Rehellisesti sanottuna aika vaikea ja hankala tilanne, kun olen kamppaillut tuon hypyn kanssa aika paljon, Määttä huokaa Seefeldissä.

Määttä oli vasta 17-vuotiaana ensimmäisen kerran maailmancup-kisassa toisella kierroksella. Kausi 2010-11 sai siis loistopäätöksen Lahdessa. Kaudella 2013-14 alkoi tapahtua, Määttä hyppäsi muun muassa mäkiviikolla Innsbruckissa yhdeksänneksi ja perään Bischofshofenissa 16:nneksi. Seuraavat pari kautta hän napsi ajoittain pisteitä ja oli kavensi eroaan kärkihyppääjiin. Sitten hyppy katosi, ja tammikuun 2017 jälkeen Määttä on ollut kerran henkilökohtaisen kisan toisella kierroksella.

– Jotain siinä on tapahtunut.

Määttä on ollut aina vähäpuheinen, mutta nyt miehen olemus on myös haavoittuvainen. Hypyn löytyminen ei ole yhdestä eikä kahdestakaan asiasta kiinni, joka hypyllä tuntuu olevan useampi asia pielessä.

– Kaikessa on vähän jotain väärin, hän toteaa.

Ehjää kokonaissuoritusta ei löydy millään, ja se rasittaa mieltä.

– Kyllä se koko ajan yrittää iskeä mieleen, että mitä siinä on tapahtunut, mutta pitää nyt yrittää keskittyä tähän lopputalveen, että saisi nousujohteisen loppukauden ja jäisi edes suhteellisen hyvä maku tästä.

– Joskus minä kuitenkin olen hypännyt hyvin. Se vaan pitää löytää se tunne ja fiilis takaisin.

Kun hyppy falskaa vähän joka suunnasta, sitä on vaikea korjata. Määtällä ei ole tällä hetkellä avainkohtaa, joka toimisi ja jonka päälle voisi vahvistaa muita puutteita. Myös fyysisellä puolella on ollut haasteita.

– Siinäkin kävi vähän sellainen notkahdus tuossa. Ponnistusarvot ovat olleet vähän heikompia – tai ei nyt kovin vähääkään – siitä, mitä ne ovat parhaimmillaan olleet, Määttä myöntää.

Tänään Määttä on mukana MM-kisojen suurmäen karsinnassa Innsbruckissa. Mäessä, jossa hän on hypännyt sijat 9, 14 ja 20. Karsinta alkaa kello 15.30 Suomen aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat