Majakka on tärkeä osa saariston historiaa
Kalastusmatkailuyrittäjä Sakari Lindström haluaa kääntää katseet Suomen ainutlaatuiseen saaristoon ja sen tarjoamiin virkistysmahdollisuuksiin.
Hyvä esimerkki Sakari Lindströmin sitkeästä työstä saariston historian säilyttämisen hyväksi on Uudenkaupungin edustan saaristossa sijaitseva majakka, Lyökin pooki. Kyseessä on maamme vanhin kivestä rakennettu tunnusmajakka ja ainut Ruotsin vallan ajalta rannikollamme alkuperäisenä säilynyt majakka.
− Lyökin pooki valmistui Ruotsin valtiovallan toimesta vuonna 1757. Majakka on kooltaan pieni; sisältä ontto, eikä siinä ole huoneita, Lindström kertoo.
Lyökin pookilla oli pienestä koostaan huolimatta 1700-luvun merenkululle iso merkitys. Se toimi maamerkkinä rannikkoa lähestyville laivoille.
− Kyseinen majakka on tärkeä muistomerkki siitä, että tuolloin syrjäisestä Suomesta ryhdyttiin liikkumaan aktiivisesti maailmalle. Meidän tavaramme alkoivat kelvata muuallakin. Vesitie oli tuolloin ainoa toimiva kuljetussysteemi.
Kunnostustyöt yhä kesken
Lyökin pooki on ohittanut jo 250 vuoden iän. Arvokkaan kansallisen muistomerkin omistaminen tuo mukanaan myös suuren vastuun. Ajan hammas on purrut majakkavanhusta vuosien saatossa.
Vuonna 2000 kävi ilmi, ettei valtion kassasta enää löytyisi rahaa vanhojen merimerkkien kunnossapitoon. Ulkosaariyhdistys, jonka puheenjohtajana Lindström toimii, osti Lyökin pookin ja otti sen siipiensä suojaan.
− Korjaushankkeesta on toteutettu noin puolet. Olemme tähän mennessä kunnostaneet majakan lyijykaton. Seuraavaksi pitäisi suorittaa pintarappaus. Tästä taistelemme yhä, Lindström selvittää.
Majakka on rakennuksena liian pieni bisneksen pyörittämiseen. Tämä johtaa siihen, ettei kukaan yksityinen taho halua korjata omilla rahoillaan majakkaa, jota ei voi valjastaa kunnolla turismiin.
− Lyökin pooki olisi kuitenkin mielenkiintoinen kohde vilkaistavaksi. Lyökin salmi on karunkaunista ympäristöä sekin.
− Tärkeintä on ylipäätään saada saaristoon sellainen matkailusysteemi, joka ei tuhoa vanhaa kulttuuria ja herkkää luontoa, mutta silti näyttää sekä saariston historiaa että nykypäivää, Lindström painottaa.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
Lataa lisää