Maidon myynti vähenee – Valio aikoo sulkea Tampereen meijerin

Valio aikoo lopettaa tuotannon Tampereen meijerissä. Työpaikan menetys uhkaa noin 50 henkilöä.

Syynä on Valion mukaan maitomarkkinoiden suhdanteen jatkuminen erittäin vaikeana.

Valio kertoo, että yhtiö on menettänyt merkittävän määrän perusmaitojen myynnistään viimeksi kuluneiden reilun 3 vuoden aikana. Valion muiden meijereiden kapasiteetti riittää sekä perus- että erikoismaitojen jalostamiseen.

– Valion on käytettävä nyt kaikki keinot toiminnan tehostamiseksi, jotta pystymme maksamaan maitotilayrittäjillemme heidän elinkeinonsa jatkumisen turvaavaa tilityshintaa. Valion omistajayrittäjät ovat todellisissa vaikeuksissa, perustelee johtaja Mika Koskinen.

Tampereen meijerissä on valmistettu erikoismaitoja ja Kotijuustoa. Perusmaidot siirrettiin jo viime vuonna muihin meijereihin.

Lue myös:

    Uusimmat