Toimittaja Riku Rantala on innokas lukija, joka kahlaa läpi laajasti tieto- ja kaunokirjallisuutta. Lisäksi Rantala on kirjoittanut useamman tietokirjan.
Madventuresin Riku Rantala kertoo Kirjapiirin kymmenennessä jaksossa omista lukutottumuksistaan. Aikaisemmin muun muassa Helsingin Sanomien rikostoimittajana työskennellyt Rantala on suuri kirjojen ystävä.
– Kirja on mielestäni maailman paras käyttöliittymä tiedonvälitykselle. Monet peräänkuuluttivat Madventuresissakin, että miksi te ette kerro enemmän faktoja joistakin kohteista, mutta mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, että alkaisimme printtailemaan sinne väkilukuja sun muita. Ne selvitetään muualta, ja kirja on siihen paras käyttöliittymä. Hitaaseen ja tärkeään tiedonvälitykseen: kirjat, Rantala sanoo.
Madventuresilta on tulossa uusi kirja joulukuussa, ja siinä neuvotaan muun muassa, miten käydä kakalla tropiikissa, kun vessana toimii reikä maassa, ja vessapaperin sijaan kuuluu käyttää vettä.
– Ajattelimme, että olemme jossain määrin osasyyllisiä suomalaisten nuorten kasvaneeseen matkusteluintoon, joten meidän piti skrivata ohjeita niistä asioista, joita olemme oppineet, Rantala sanoo.
Rantala paljastuu monipuoliseksi himolukijaksi
Rantala pohtii, että hän saattaa olla jopa liiankin kaikkiruokainen lukija, mutta eniten hän lukee kotimaista kaunokirjallisuutta.
– Mun ehdoton suosikki on Arto Salminen, jo edesmennyt lahjakkuus, joka teki varmaankin Suomen yhteiskunnallisinta nykykirjallisuutta. Hänellä on todella karua matskua, joka on erittäin hauskaa mutta myös superinhorealistista, Rantala sanoo ja vertaa Salmisen tuotoksia punk-musiikkiin.
Muiksi suosikeikseen toimittaja nostaa Juha Seppälän Supermarket-teoksen, joka on yli 20 vuoden takaa. Rantala muistelee teoksen olleen myös Finlandia-ehdokkaana. Rantala mainitsee myös Jouko Turkan olevan yksi hänen suosikkikirjailijoistaan, ja on hänen mielestään Turkan parhain teos.
