Madridissa kuohuu ennen tulista paikallisottelua – Atlético aikoo rikkoa espanjalaista perinnettä: "Kunnioitamme enemmän omiamme"

Espanjan La Ligan herkkupala sunnuntai-iltana on Atlético Madridin ja Real Madridin tulinen paikallisottelu ensin mainitun kotiluolassa Wanda Metropolitanolla.

Madridin derby on ensimmäinen La Liga -ottelu Realille sen jälkeen, kun se varmisti mestaruutensa edellisenä viikonloppuna ottelussa Espanyolia vastaan. Tästä huolimatta Los Blancosia ei odota Wanda Metropolitanolla perinteinen vastaanotto, jossa vastustajan joukkue muodostaa aplodien sävyttämän kunniakujan mestarijoukkueelle.

Atléticon argentiinalainen päävalmentaja Diego Simeone on ilmoittanut ottelun alla, ettei kunniakujaa nähdä tänä iltana.

– En tiedä, onko tällaista perinnettä olemassa muissa maailman sarjoissa. Jokainen yhteiskunta on erilainen. Espanjassa tehdään tällainen kunniakuja kilpailijalle, mutta sellaista ei ole esimerkiksi siellä, mistä minä tulen. Elämme eri tavoin, Simeone kertoi lehdistölle.

Simeonen mukaan Atlético kunnioittaa liikaa omia kannattajiaan, jotta voisivat alistua taputtamaan paikallisvastustajalle ennen ottelua.

– Kunnioitamme (Real) Madridia, mutta kunnioitamme enemmän omiamme, Simeone tuumasi.

Atléti on La Ligassa tällä hetkellä neljäntenä ja taistelee paikastaan ensi kauden Mestarien liigassa.

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti otti tapansa mukaan rauhallisesti tiedon siitä, ettei Atlético aio kunnioittaa mestareita perinteikkäästi.

– Mitään ei tapahdu, vaikka he eivät tekisi sitä. Kunnioitamme heidän päätöstään.

– Atlético on seura, jota kunnioitan paljon, naapuriseura, ystävä. Minulla on paljon kunnioitusta heidän pelaajilleen, faneilleen, valmentajalleen, italialainen totesi.

Mestarien liigan finaalipaikan keskiviikkona napanneen Realin uskotaan kierrättävän pelaajiaan sunnuntaina otteluruuhkan aiheuttaman loukkaantumisriskin välttämiseksi.

Espanjan media odottaa maalinsuulle ukrainalaista Andriy Luninia, ja myös vähemmälle vastuulle jääneet Jesús Vallejo, Lucas Vázquez ja Luka Jovic saatetaan nähdä valkopaitojen avauskokoonpanossa.

Paikallisottelu Atlético–Real Madrid tänään C More Sport 1 -kanavalla ja C Moren suoratoistopalvelussa suorana kello 22 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat