Madonna poseeraa harvinaisessa otoksessa kuuden lapsensa kanssa – tältä he näyttävät nyt

0:45
Madonna esiintyi vuonna 2019 euroviisuissa

Popin kuningatar Madonna, 62, jakoi Instagramissa harvinaisen videon, jolla ovat mukana tähden kaikki kuusi lasta.

Poptähti Madonna on viime aikoina hämmentänyt Instagram-julkaisuillaan, mutta Yhdysvalloissa viime viikolla vietetyn kiitospäivän jälkimainingeissa 62-vuotias artisti jakoi faneilleen harvinaisen hetken perheensä parissa.

Instagramissa julkaistulla videolla popin kuningatar poseeraa kiitospäiväkuvia varten ja paikalla ovat myös poikkeuksellisesti hänen kaikki kuusi lastaan.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Vasemmalla poseeraa Madonnan esikoinen, 24-vuotias Lourdes. Heti äitinsä oikealla puolella on puolestaan laulajan toinen biologinen lapsi, 20-vuotias Rocco

Lourdes on kietonut kätensä adoptoidun veljensä David Bandan, 15, harteille ja Roccon kainalossa hymyilee äidin lisäksi myös 14-vuotias Mercy James. Äitinsä käsivarsien suojassa poseeraavat puolestaan 8-vuotiaat kaksoset Stella ja Estere

Daily Mailin mukaan Madonnan nuoremmat lapset vilahtelevat varsin usein äitinsä somepäivityksissä, mutta Lourdesia nähdään äitinsä kuvissa vain harvakseltaan ja Roccoa ei juuri koskaan.

Neljä nuorimmaistaan Madonna on adoptoinut Malawista. Lourdes-tytär syntyi tähden suhteesta personal traineriinsa Carlos Leoniin, jota Madonna tapaili vuodet 1995–1997. Rocco puolestaan syntyi Madonnan ja elokuvaohjaaja Guy Ritchien liitosta. Pari oli naimisissa vuoden 2000–2008. 

Pari riiteli vielä pitkään eronsa jälkeen poikansa huoltajuuteen liittyvistä järjestelyistä. Sopu syntyi kuitenkin lopulta, ja pari päätyi ratkaisuun, jonka mukaan 16-vuotias Rocco asuu suurimman osan ajastaan isänsä kanssa Lontoossa ja viettää siksi vähemmän aikaa äitinsä ja nuorempien sisarustensa seurassa.

Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne tästä.

Instagram-päivitysten perusteella kiitospäivää Madonnan ja tämän lasten seurassa vietti myös tähden 26-vuotias poikaystävä Ahlamalik Williams. Williams on toiminut Madonnan taustatanssijana vuoden 2015 Rebel Heart -kiertueelta asti.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja