Macron haluaa lopun kuolemantuomioille – aikoo kutsua teloituksen sallivien maiden johtajat koolle

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ajaa maailmanlaajuista kieltoa kuolemanrangaistuksille.

Länsimaissa viimeinen laillinen mestaus giljotiinilla tapahtui Ranskassa vuonna 1977. Kuolemanrangaistuksen maa poisti laista neljä vuotta myöhemmin, tuolloin 35. valtiona maailmassa.

Tänään kuolemanrangaistuksen kieltämisen 40-vuotismerkkipäivänä Macron julisti, että kuolemantuomiota vastaan kampanjointi olisi osa maan tammikuussa alkavaa Euroopan unionin puheenjohtajuuskautta.

Le Monde kertoo Macronin suunnittelevan kampanjan tiimoilta Pariisiin tapaamista, jonne kuolemantuomion edelleen sallivien maiden johtajat kutsuttaisiin.

Kuolemanrangaistus on voimassa muun muassa Yhdysvalloissa, Kiinassa, Intiassa ja Iranissa.

Vuonna 2020 valtiollisten tahojen toteuttamia teloituksia on arvioitu olleen 483. Macron alleviivasi puheessaan, että arvio on todennäköisesti alakanttiin.

Kuolemanrangaistuksen sallivien valtioiden Macron sanoi "suurilta osin jakavan mieltymyksen despotismille ja ihmisoikeuksien universalismin hylkäämiselle".

Pariisin Panthéonissa järjestetyssä tilaisuudessa puhui Macronin lisäksi muun muassa Robert Badinter, joka toimi oikeusministerinä vuonna 1981 presidentti François Mitterrandin aikana kun kuolemantuomio kiellettiin.

Suomessa kuolemanrangaistus poistui laista paitsi sotilastilan ollessa voimassa vuoden 1949 lakimuutoksessa. Vuonna 1972 se poistettiin laista kokonaan.

Lue myös:

    Uusimmat