Yhdysvaltain liittovaltio palauttaa kuolemantuomion 15 vuoden tauon jälkeen – viiden rikollisen karmeat teot poikivat teloitukset

Toimittajat kertovat, millaista on todistaa teloitusta 3:47
Tältä tuntuu katsoa, kun kuolemanrangaistus pannaan täytäntöön – yli 150 teloitusta todistaneet toimittajat kertovat: "Ei ole helppoa nähdä jonkun kuolevan"

Yhdysvalloissa liittovaltio jatkaa kuolemanrangaistusten toimeenpanoa yli 15 vuoden tauon jälkeen, kertoo muun muassa New York Times.

Oikeusministeri William Barr kertoi, että viisi lasten murhaamisesta tai raiskaamisesta tuomittua miestä teloitetaan joulukuussa ja tammikuussa liittovaltion vankilassa Terre Hautessa Indianassa.

Liittovaltion tasolla kuolemantuomioita ei ole pantu täytäntöön sitten vuoden 2003.

–  Molempien puolueiden johtamien hallintojen alaisuudessa oikeusministeriö on hakenut kuolemantuomiota pahimmille rikollisille. Oikeusministeriö pitää yllä lakia – ja olemme velkaa uhreille ja heidän perheilleen sen, että toteutamme oikeusjärjestelmän antamat tuomiot, Barr sanoi.

Kuolemantuomio palasi liittovaltion rangaistusrepertuaariin vuonna 1988 sen jälkeen, kun korkein oikeus oli kieltänyt sen kokonaan muutamaksi vuodeksi 1970-luvulla. Siitä lähtien liittovaltion tasolla on teloitettu vain kolme ihmistä, yhtenä heistä vuoden 1995 Oklahoma Cityn pommi-iskusta tuomittu mies. Edellinen teloitus toteutettiin vuonna 2003.

Barr kertoi liittovaltion siirtyvän käyttämään myrkkyruisketeloituksissa vain yhtä kemikaalia aiemman kolmen sijaan. Aiempaa kemikaaliyhdistelmää oli kritisoitu epäluotettavaksi.

Osavaltiot teloittavat parikymmentä vankia vuodessa

Nyt ilmoitettujen teloitusten lisäksi teloitus saattaa odottaa esimerkiksi vuoden 2015 Charlestonin kirkkoampujaa, joka on tuomittu kuolemaan yhdeksän afroamerikkalaisen seurakuntalaisen tappamisesta. Myös vuoden 2013 Bostonin maratonin pommi-iskusta tuomittu mies voidaan uuden linjan mukaan teloittaa.

Osavaltiotasolla kuolemanrangaistus on käytössä 29 osavaltiossa, tosin monet niistä eivät ole teloittaneet vankeja enää vuosiin. Viime vuosina Yhdysvalloissa on teloitettu vuosittain parikymmentä vankia, ja määrä on ollut laskussa vuosituhannen vaihteen huippulukemista. Selvästi eniten kuolemantuomioita panee täytäntöön Texas.

Kuolemantuomion kannatus yhdysvaltalaisten keskuudessa on myös ollut laskussa. Vielä 1990-luvulla lähes 80 prosenttia kannatti kuolemanrangaistusta murhasta tuomituille, mutta viime vuosina kannatus on pyörinyt 50 prosentin tienoilla.

Edellisen presidentin Barack Obaman hallinto pohti liittovaltion kuolemanrangaistuksesta luopumista, mutta ei toteuttanut ajatusta. Nykyinen presidentti Donald Trump ja oikeusministeri Barr tunnetaan kuolemarangaistuksen kannattajina.

Lue myös:

    Uusimmat