Maanviljelijä Antti, 31, luuli kylmettyneensä ulkotöissä – outo kipu kurkussa paljastuikin syöväksi: "Ajattelin, että kylvöt on tehtävä loppuun ja sitten lääkäriin"

Maanviljelijä Antti Moisiolla, 31, on takanaan rankka sairastelujen kausi. Kaksi syöpää kolmen vuoden sisällä taltuttanut maatilan isäntä porskuttaa elämässään eteenpäin vaikeuksista huolimatta.

Moisiolla todettiin lymfooma kurkussa vuonna 2016.

– Se alkoi kurkkukivulla. Olimme salaojitusta tekemässä ja kylmetin itseni. Kurkku tuli kipeäksi sen jälkeen ja ajattelin, että se johtui vain kylmettymisestä, Moisio kertoo.

"Kylvöt tehtävä ensin, sitten lääkäriin"

Kysymyksessä ei valitettavasti ollut flunssa. Moision kivut pahenivat.

– Sitten alkoi jäädä kurkkuun ruoka kiinni ja kurkku oli turvoksissa kielen perältä. Lopulta ei enää edes sylki kulkenut alaspäin. Piti sylkäistä pihalle päin. Ajattelin, että kylvöt on tehtävä loppuun ja sitten on mentävä lääkäriin. Lopulta en pystynyt edes puhumaan, hän kuvailee.

Moisio ajatteli lääkäriin mennessään, että kurkun turvotus johtuisi kystasta.

– Laittoivat sieltä kiireellisen lähetteen Jyväskylään koepalan ottoa varten. Siitä ei mennyt kuin viikko ja olin Kuopiossa sytostaattihoidossa. Se kasvain oli kooltaan kolme kertaa neljä senttiä.

Sytostaatit tepsivät

Hänelle annettiin kahta erilaista sytostaattihoitoa vuorotellen. Hoitokertoja oli yhteensä kuusi.

– Toinen niistä sytostaateista oli sellainen, että se alkoi oksettaa. Neljä päivää sai yökätä kahden tunnin välein. Mikään ei pysynyt sisällä. Tuntui kyllä silloin siltä, että maailma loppuu tähän.

Kurkussa ollut lymfooma saatiin taltutettua sytostaattihoidoilla, eikä kasvainta tarvinnut leikata.

Viime kesänä Moisiolla todettiin kasvain toisessa munuaisessa ja nyt hän tulee toimeen yhden munuaisen varassa. Syövät eivät ole yhteyksissä toisiinsa – etäpesäkkeistä ei siis ollut kyse.

– Toinen munuainen poistettiin viime marraskuussa, hän kertoo.

"Ilman Tiinaa en olisi jaksanut"

Moisiolle läheisten tuki on ollut tärkeää. Sairastuminen iski, kun navettaremontti oli kesken.

Moision isä auttoi navettatöissä poikansa sairastaessa. Myös maatalouslomittajista on ollut apua. Tiina-vaimo on pysynyt vierellä tukemassa.

– Kyllähän Tiina on siinä vierellä jaksellut ja ollut tukena. Ilman häntä en olisi itse jaksanut enää. Kyllä tämä on varmasti ollut kova paikka kaikille läheisilleni. Yhteen hiileen koitettiin kaikki puhaltaa.

"Omia elintapojani en voi syyttää"

Moisio ei ole tupakoitsija. Siitä, mikä syövän aiheutti, hänellä ei ole tietoa.

– Lääkärit sanoivat, että omia elintapojani en voi syyttää. Itse mietin sitä, kun olen paljon tehnyt pajahommiakin ja ikäni ollut tekemisissä hitsauskaasujen ja öljyjen kanssa, että olisiko se niistä johtunut. Mutta lääkärit sanoivat, ettei se niistä johtunut.

Syöpä ei ole ainoa miehen terveyttä varjostanut asia.

– Ettei tämä liian helpoksi käy, niin kevättalvella todettiin sitten vielä nikamamurtumia selässä. Nostin yhtä konetta ja selkä paukahti siinä. Nikamia oli murtunut viidestä kohtaa. Kyseessä olivat kompressiomurtumat eli nikamia painui kasaan.

Nyt Moisio on pärjännyt tukiliiviä käyttäen, mutta jatkotutkimuksia on vielä edessä.

Maatila pitää kiireisenä

Sairasteluista huolimatta Kivijärvellä asuvan maatilallisen elämä jatkuu. Tiina ja Antti Moisiolla on hoidettavanaan viitisenkymmentä lehmää ja noin 140 hehtaaria peltoa.

Näinä päivinä maatilallisilta edellytetään jätti-investointeja, kun perinteiset parsinavetat alkavat jäädä pois. Tämä kaikki on pitänyt Moision ajatukset kiireisenä.

– Kyllähän tämä tällaista painiskelua on – lähinnä tuo talouspuoli. Meillä on vielä perinteinen parsinavetta. Pihatto-tyyppinen ratkaisu olisi tätä päivää. Investointien kalleus niistä saatavaan tuottoon nähden on ongelma. Näin kolmekymppisenä mielessä on enemmän investointi- kuin jäähdyttelypuoli, Moisio toteaa.

"Ehkäpä se oli vain uuden alku"

Sairastelu oli kuitenkin hänelle pysähdyksen paikka ja hän poti myös kuolemanpelkoa, kun syövät iskivät.

– Kuolemanpelkoa oli useammankin kerran. Syöpä on sellainen, että kun se ihmisellä todetaan, niin kuolema tulee äkkiä mieleen. Silloin tuntui, että maailma loppuu, mutta ehkäpä se oli vain uuden alku.

Nykyaikana syöpähoidot ovat kuitenkin kehittyneet ja syöpiä pystytään myös taltuttamaan tehokkaasti. Tuuriakin Moisiolla on matkassaan ollut.

– Se lymfooma löytyi onneksi niin nopeasti. Se ei ehtinyt levitä. Se oli vielä sen tyyppinen, mistä on parhaimmat selviytymismahdollisuudet. Munuaiskasvaimista minulla oli se harvinaisempi tyyppi, joka ei yleensä uusiudu.

Lue myös:

    Uusimmat