Maanalainen kivivarasto syttyi tuleen puistossa Helsingissä – kodittoman asumuksena toiminut "bunkkeri" tuli pelastuslaitoksellekin yllätyksenä

Maanalainen kivinen varastotila syttyi tuleen tiistaiaamuna helsinkiläisessä Tarja Halosen puistossa Kalliossa. Palossa ei sattunut henkilövahinkoja. 

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestari Tomi Kuusamon mukaan palo syttyi noin kymmenen neliömetrin kokoisessa maanalaisessa kivisessä "varastotilassa", jota Kuusamo kutsuu bunkkerimaiseksi.

Kivinen tila on todennäköisesti toiminut kodittoman henkilön asumuksena. Kuusamon mukaan seiniä oli yritetty eristää teräsvillalla ja tilassa oli muitakin elämisen jälkiä. 

Palolaitos vaahdotti tilan, jotta myös pieneen tilaan ahdetut tavarat saatiin sammutettua.

Kuusamon mukaan Helsingin pelastuslaitoksella on kokemusta lähialueella sijaitsevista maanalaisista vanhoista tunneleista, joita asunnottomat käyttävät suojanaan, mutta kyseinen tila oli tehtävälle lähteneille yksiköille uusi. Tehtävä sujui silti ongelmitta.

– Tiettyä varovaisuutta noudatetaan, kun lähdetään entuudestaan tuntemattomaan "luolastoon" tehtävälle, Kuusamo sanoo.

Pelastuslaitos sai palon sammutettua ja on jo poistunut paikalta. Palon syttymissyytä ei ole löydetty.

Lue myös:

    Uusimmat