Maalaislääkäri: Terveyserojen syynä motivaation puute
Terveysvinkit ovat usein keskenään ristiriitaisia ohjeita siitä, miten tulisi syödä ja liikkua. Tapani Kiminkinen väittää, että tiedämme kyllä tarpeeksi hyvin, miten pysyä terveenä. Ongelma on motivaatio.
Lääkäri Tapani Kiminkinen uskoo, että voimme fyysisesti paremmin kuin ikinä aiemmin. Hänestä on kuitenkin paikallaan kysyä, miten on henkisen puolen laita.
– Jos ihminen kokee, ettei kelpaa – ja jokainen kipuilee tämän asian kanssa – niin on turha mennä puhumaan kovista rasvoista, Kiminkinen pukahtaa.
Suureksi ongelmaksi henkiselle hyvinvoinnille Kiminkinen mainitsee yhteisön ulkopuolelle jäämisen eli syrjäytymisen. Kun kokee, ettei kukaan välitä, motivaatio itsestään huolehtimiseen on Kiminkisen mukaan heikko. Kiminkinen väittää, että tämä on ongelma erityisesti huonosti toimeentuleville.
– Kannustuksen ja motivaation merkityksen näkee, kun lasketaan ruumiit. Sairaudet kasaantuvat huonosti toimeentuleville. Heille on ihan sama, miten eletään, koska heillä ei ole itsetuntoa tai -kunnioitusta.
Kun hyvin toimeentulevat suomalaiset ovat terveimpien joukossa maailmassa, heikommin toimeentulevien eliniänodote ei ole juuri noussut. Kiminkinen kertoo, että terveydelliset luokkaerot näkyvät myös yhteiskunnan yläpäässä ja hän syyttääkin hyvin toimeentulevia toiseen ääripäähän kallistumisesta terveysasioissa.
– Stressi on yksi heidän suurimmista riskitekijöistään. Terveet eivät tarvitse parannusta vaan sairaat.
Muiden ihmisten tuki ratkaisuna
Ratkaisuksi terveydelliseen eriarvoisuuteen Kiminkinen tarjoaa niin yhteiskuntapolitiikkaa kuin perheiden huolenpitoa. Hän uskoo, että tärkeintä on muiden ihmisten tuki.
– Pitää ottaa huomioon lasten kasvatus ja se, että lapsella on kuunteleva aikuinen. Näiden asioiden korjaaminen, kun ihminen teini-iässä alkaa oireilla, on paljon kalliimpaa.
– Tällaisista asioista lähtee terveys ja sen päälle rakentuvat ravitsemus- ja elämäntapajutut.
Kiminkinen uskoo, että jos asioihin ei puututa, luokkaeroilla voi olla myös terveyden kannalta vakavia seurauksia.
– Yhteiskuntarauha järkkyy, kun luokkaerot kasvavat. Terveyden kannalta kannattaa ottaa huomioon myös yhteiskuntapolitiikka.
Uusimmat
-
00:08
Arsenal järjesti hurjat maalijuhlat ja marssi pudotuspeleihin – Real Madridin sankariksi nousi odottamaton hahmo
-
00:01
Itäraja on nyt virallisesti kiinni – laki tuli voimaan keskiyöllä
-
23:59
16 panttivankia luovutettu Punaiselle Ristille – aselevon jatkumisesta ei varmuutta – MTV seuraa sotaa
-
23:52
Sinkkuelämää-näyttelijä Frances Sternhagen on kuollut
-
23:29
Virolta selkeä viesti Venäjälle – maa on valmis voimakkaisiin toimiin tarvittaessa
-
23:28
Tuhoisa puoliaika: hattutemppu entistä seuraa vastaan 34 minuutissa
-
23:09
Daniel Mäkiaho ja Jens Lööke hattutemppujuhlissa – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
Lataa lisää