Maajussi-Sami ajaa valittunsa kanssa Vappu Pimiän keskelle vaivaannuttavaa tilannetta: "Älkää antako toki häiritä"

Maajussi-Sami ja morsianehdokas ajavat Vappu Pimiän keskelle kiusallista tilannetta 1:22
Katso videolta, millainen kiusallinen hetki oli Vappu Pimiälle

Maajussi-Sami tekee valintansa eikä ole pystyä pitämään näppejään irti valitustaan Elinasta.

Maajussille morsian  -ohjelmassa farmiviikot ovat tulossa päätökseensä ja maajussien on tehtävä viimeiset, lopulliset valintansa puolisoehdokkaidensa keskuudesta. 

Valintansa kertoo moninaisen farmiviikon päätteeksi myös maajussi-Sami, joka ilmoittaa haluavansa jatkaa tutustumista Elinan kanssa. Noora ja Salla poistuvat farmilta pettyneissä tunnelmissa. 

– En olisi halunnut jäädä istumaan Elinan paikalle, en olisi nähnyt sitä tulevaisuutta sillä tavalla. Mutta sitten taas toisaalta kun tippui, niin on ristiriitainen ajatus siitä, että no kyllä kelvannutkaan tai riittänytkään, Salla kertoo kameroille kyyneleet silmissä. 

Myös Noora kertoo pettymyksestään, joka hänen mukaansa on kasvanut hiljalleen jo viikon mittaan. 

–  On aika tyhjä olo tässä kohtaa. Ei oikein edes osannut käsitellä että mitä kaikkea tässä on viikon aikana tapahtunut. Kyllä on ollut monenlaista fiilistä. Varmaan hetki menee että saa ajatuksiin jotain selkoa, Noora pohtii. 

Sallan ja Nooran lähdettyä Sami ja Elina keskittyvät täysillä toisiinsa ja suutelevat toisiaan antaumuksella. Herkistelyn keskeyttää kuitenkin yhä paikalla oleva juontaja Vappu Pimiä, jonka läsnäolon pari vaikuttaa unohtaneen täysin. 

– Mä oon vielä täällä. Tavallaan. Mutta älkää antako toki häiritä, Pimiä tokaisee. 

Katso yllä olevalta videolta, kuinka tilanne eteni.

Maajussille morsian MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat