Maajussi-Roy rakastui Suomeen niin palavasti, että päätti elämänmuutoksesta: "Lentoliput on ostettu"

Roy kertoi morsianehdokkaille valintansa 3:41
Näin morsianehdokkaat tunnelmoivat maajussi-Royn valinnan jälkeen

Maajussi-Roy muuttaa kesäkuussa poikansa kanssa Kanadasta Suomeen.

Uudessa Maajussille morsian maailmalla -ohjelmassa on tänä keväänä seurattu Suomen ulkopuolella asuvien maajussien rakkauden etsintää. Ohjelman myötä päästiin tutustumaan muun muassa kanadalaiseen maajussi-Royhyn, jonka vanhemmat ovat suomalaisia. Royn vanhemmat muuttivat Suomesta Kanadaan ennen maajussin syntymää.

Roy valitsi farmiviikkojen päätteeksi morsianehdokkaistaan Sannan. Maajussi kertoo MTV Uutisille kaksikon olevan yhä säännöllisesti yhteydessä toisiinsa, mutta heidän suhteensa on ystäväpohjalla. 

– Juttelemme silloin tällöin, hän auttaa minua opettelemaan suomea. Hän aina viestittää minulle suomeksi ja minun on mietittävä mistä hän oikein puhuu. Mutta ei sen enempää, Roy kertoo. 

Roy kertoo olleensa alkuun yhteydessä myös kahden muun morsianehdokkaansa Terhin ja Katin kanssa, niin ikään kaverimielessä.

Maajussi on helpottunut siitä, että lähes kaksi vuotta kestänyt tuotantoprojekti on viimein saatu päätökseensä. Roy kuvailee ohjelman kuvaamisen olleen hänelle aikamoinen ja unohtumaton matka. 

– Olen onnellinen siitä, että se on nyt tehty ja miten siinä kävi. Olen helpottunut, että se meni niin hyvin ja oli hienoa tavata nämä naiset tämän kautta ja viettää aikaa heidän kanssaan. Iloitsen siitä, että he olivat mukana, vaikka se ei ollut helppo matka heillekään.

Erityisen haastavaa Royn mukaan oli kuvausten aikaan se, ettei tuotannon kulusta saanut kertoa mitään kenellekään. Maajussi naureskelee, ettei kärsivällisyys tunnetusti ole hänen parhaimpia puoliaan. 

– Se oli todella vaikeaa! Puhuin juuri muutaman ystävän kanssa ja totesin miten ihanaa on, ettei tarvitse tarkistuttaa ihan kaikkia sanomisia koko ajan. Oli tosi vaikeaa, ettei voinut kertoa kaikkea. 

Maajussin perhe on suhtautunut kannustavasti projektiin ja ohjelmaa on myös seurattu kotopuolessa Kanadassa aktiivisesti. Roy naureskelee kertoessaan äitinsä arvelleen, että mies olisi jo mennyt naimisiin kaikessa hiljaisuudessa eikä olisi paljastanut asiaa tälle. 

Palautetta on myös tullut ja Royn mukaan se on ollut pitkälti positiivista sekä todella maajussin sydäntä lämmittävää. Suomalaiset tuntuvat ottaneen Royn avosylin vastaan ja maajussin mukaan kaikki perinteiset ennakkoluulot suomalaisista ovat kumoutuneet täysin. 

– Kun sanotaan, että suomalaiset ovat kylmiä, tylyjä ja eivät halua puhua, niin mielestäni se on täysin päinvastoin. En ole koskaan elämäni aikana tuntenut oloani enemmän tervetulleeksi kuin silloin, kun olin Suomessa. 

Vastaanotto teki Royhyn niin suuren vaikutuksen, että hän on tehnyt suuren päätöksen valtavasta elämänmuutoksesta. Maajussi on nimittäin muuttamassa poikansa kanssa Suomeen kesällä. 

– Kyllä, lentoliput on ostettu. Lähdemme poikani kanssa Kanadasta 29. kesäkuuta ja saavumme Suomeen 30. kesäkuuta. Olisin halunnut symbolisesti lähteä Kanadasta 1. heinäkuuta, joka on sen itsenäisyyspäivä. Mutta ajallisesti se ei nyt ihan osunut. 

Roy haki uudelleen itselleen Suomen kansalaisuutta saaden sen. Samalla hän sai haettua myös kansalaisuuden pojalleen. Maajussi ei malttaisi odottaa uutta elämäänsä pohjoisessa – paikassa, jonka hän tuntee kodiksi. 

– Haluan käyttää hyväksi tämän mahdollisuuden itseni ja poikani puolesta. Poikani valmistuu lukiosta kahden kuukauden päästä ja sanoin hänelle, että tämä on mahdollisuus jota suuri osa ihmisistä ei koskaan saa ja hänen kannattaa ainakin antaa sille mahdollisuus ja tulla mukaan, sillä hän voi halutessaan aina tulla takaisin. 

Kaksikko muuttaa ainakin aluksi Helsinkiin, joka toimii Royn mukaan hyvänä tukikohtana. Maajussi pyrkii aluksi löytämään itselleen kiinteistöalan töitä, joita hän on tehnyt myös Kanadassa. Mietteissä on myös oman media-markkinointiyrityksen perustamisen mahdollisuus. Lisäksi hän aikoo parantaa aktiivisesti omaa suomen kielen taitoaan. 

Kun maajussilta tiedustelee mikä Suomessa on parasta, ei innostunut mies pysty nimeämään suoraan yhtä tai kahta asiaa, jotka tekevät Suomesta hänelle niin mukavan paikan olla. Roy tuntee geeneissään olevan yhteyden Suomeen erittäin vahvasti sekä kokee, että se on hänelle kaikista luontevin paikka olla. 

– Se on vaikea kysymys. Olen matkustanut niin monissa maissa ja ollut niin monissa paikoissa, mutten ole koskaan tuntenut oloani niin kotoisaksi missään muualla kuin Suomessa. 

Mikä tulee romanssipuoleen, niin maajussi kertoo saaneensa myös paljon yhteydenottoja suomalaisilta naisilta ohjelman myötä. Toistaiseksi romanssin etsiminen on kuitenkin tauolla, ainakin siihen asti, kun muutto on saatu hoidettua. Maajussi kertoo pyrkineensä olemaan mahdollisimman kohtelias kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat hänelle viestittäneet. 

– Tällä hetkellä on vaan niin paljon meneillään, mutta yritän kyllä vastata kaikille ja olla kohtelias. Mutta on tosi mukavaa, että naiset ottavat yhä yhteyttä, se on tosi imartelevaa myös.

Maajussille morsian maailmalla -jakso ennakkoon mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla torstaisin kello 20Ohjelma on katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat